torstai 7. elokuuta 2008

Tääkin päivä on jo kohta ohi..

Teitä varmaan kiinnostaa Samos-hupparin kohtalo..? Joo.. hihat ovat puolivälissä, tai vähän ylikin. Teen molempia samaan aikaan, niin ei tarvitse pähkäillä kerroksia eikä kavennuksia kuin kerran. Toimii mulla parhaiten näin.
Kummallisesti kotityöt yms lohkasee ison osan käytettävissä olevasta ajasta.. Sitten kun olisi aikaa istua ns. rauhassa ja kutoa.. Alkaa mies kerjätä huomiota.. ja sitä ennen koira.. Kumpikin taita olla mustiksia toisillensa; minusta. Kivaa..no ei tosiaan ole. Pitäisi kai olla olemassa oma koppero, johon voisi aina paeta omaan rauhaan.. ja oven saisi lukkoon. :DD Vessa on turhan pieni ja ahdas sellaiseksi paikaksi. Mietintään laitetaan.. :)
Huivivaihdon huivin langan olen lyönyt lukkoon.. Malli on vielä jahkailun alla; kahdesta hyvästä vaihtoehdosta on paha valita. Luulisin, että lanka toimii molemmissa hyvin; siis sopiin malliin jne. Onneksi siihen siis löytyi lankaa omasta takaa, saa vähän varastoja pienemmäksi. Eikä nyt onneksi tarvitse pelätä langan loppumista kesken. Pitänee aloitella sitä, kunhan tuo Samos-huppari tulee ensin potkittua puikoilta pois ja kasaan. Huomenna skarppaan. Ei pitäisi olla mitään isompaa huomiselle tiedossa. Joten jos heti aamupalan jälkeen saisi hihat valmiiksi ennen ruuanlaittoa... Niinhän mä luulen.. Katotaan kuinka käy.. Öitä!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Niinpä, ne kotityöt ja muut velvollisuudet vievät aikaa neulomiselta ;)

wool-lady kirjoitti...

Olen aina ollut sitä mieltä, että työt/velvollisuudet vievät ihan liikaa aikaa harrastuksilta! ;)

Oranssi kirjoitti...

Arvaa mitä: kyllä kiinnostaa. :-)

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihana huppari. Kelpaisi minullekin.