tiistai 21. lokakuuta 2008

Kiitos SNY!

Enpäs sitten ehtinytkään enää eilen iltahässäkän jälkeen koneen ääreen esittelemään SNY:n pakettia. Joten tehdään se nyt! Sisältö oli erittäin mieluinen.. Pehmeää ja tuoksuvaa:
6 kerää ihanan pehmoista lankaa (riittäisiköhän siitä mulle liiviin..?). Kitty -servetit olivat kovasti kuopuksen mieleen, ihmekös tuo.. Ja laventelisaippuan kanssa pääsen pesulle. Kiitos. Juuri muistin, että olihan mukana korttikin.. unohdin kuvasta. Pitää selailla taas ohjeita ja miettiä mitä langasta haluan. Itselle ehtii neulomaan varmaan vasta joulukiireiden jälkeen. On sen verran paljon kasautunut listaa lahjojen suhteen..
Sukkalankojen jämälaatikko pelasti mut langan ostamiselta. Puolikas kerä, ilmeisestikin seiskaveikkaa, löytyi lankojen seasta. Joten nyt on kahdessa lapasessa jo peukalot. Toiset kaksi tekeekin sitten äkkiä. Sain niistä jopa omasta mielestäni siistit. Jouduin silti poimimaan silmukoita enemmän mitä jossain ohjeessa sanottiin. Voisinkin siis sanoa, että viis ohjeista.. Teen miten parhaiten sopii. Muuten olisi jäänyt rumat reiät peukalon juureen..
Tänään on taas kerho-/perhekahvilapäivä, jee! Sateinen keli ei vain ole mitenkän kivaa. Eikä mitenkään kivaa ole se, että tytöt valittavat hiiren rapinasta yläkerrassa. Tasan yksi hiiri on saatu loukkuun. Eilenkin kaksi hiirtä nakerteli joko uretaania tai ihan Vintti-Iita levyjä seinän takana.. grrrr.. Raivostuttavaa! Saa nähdä auttaako nuo eilen ostetut muoviset hiirenloukut yhtään asiaa(loukkuja on jo yhteensä 5). Kauppias kun sanoi ettei valituksia ole tullut.. ne kun olivat käyttövalmiita suojalevyn poistamisen jälkeen. Niissä oli jotain ihme tököttiä, houkuttelekoohan se sitten hiiriä luokseen? Katsotaan..
Kunhan saan nuo Hello Kitty-lapaset valmiiksi, on listalla parit sukat. Toivottavasti ehdin vielä kartuttamaan sukkasatoa. Montakohan mulla oli jo valmiina..? Viisi? Kun en yhtään muista.. Taisi olla kuudet, kun tein kahdet Kitty-sukat, kahdet Kertut, yhdet Jussit sekä yhdet vauvan sukat. Jep, muisti pelaa vielä! 10 paria on turhan suuri tavoite. Tietty, jos ne ovat lasten sukkia osaksi, tavoite voisi toteutua.. Yritetään.
Lahjalistalle on menossa uudesta Novitasta jotain; onteloneuleiset pipo ja tumput (ainakin x 2), lyhytvartiset sukat, lasten baskerikin näytti ihan kivalta.. Lista jatkuu taas joskus, kun muistan kaikki kivat ohjeet. Rose mohairistakin oli kaikkea kivaa lehdessä. :)
Nyt pitää jatkaa aamutoimia, tunnin päästä pitää olla jo valmiina kerhoon! Päivän jatkoja..!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mukavaa, kun löysit peukkuihin langat. Harmi, kun en taida pystyä pitämään mitään Rose Mohairista tehtyä, kun olen niin herkkäihoinen.

wool-lady kirjoitti...

Mulla valmistui eilen illalla se ontelopipo. Tumppujen kimppuun siis!

Anonyymi kirjoitti...

Meillä taitaa olla noita samoja hiirenloukkuja, mutta vielä ei ole yhtään hiirtä jäänyt niihin, vaikka ne ovat olleet paikoillaan vintillä suunnilleen viikon. Joka yö jatkuu vain rapina. Pitää varmaan kohta kokeilla laittaa niihin jotakin oikeaa syötiksi.

Anonyymi kirjoitti...

Mukava kuulla, että tykkäsit paketista :)

SNY