maanantai 9. helmikuuta 2009

Taasko maanantai..

Hurjaa vauhtia tuntuu menevän viikot.. ja taas alkoi uusi.. Tylsä maanantai.. ja huomenna taas hammaslääkäri. Tosin vain tarkistutan nyt muutkin hampaat, kun eihän sitä viimeksi muuta tehty kuin korjattu se lohjennut hammas.
Vasen käsi hieman oireili tänä aamuna, kun tuli eilen neulottua niin paljon. Kaksi kerää Samosta on jo kulutettu tuohon puseron vartalo-osaan. Pähkäilin hetken aikaa, että teenkö liivin vai puseron.. Otin riskin ja teen puseron.. Liivi olisi ollut nopeampi. Mutta sitten ajattelin, että jos liiviä ei tule kovasti käytettyä.. Tässäpä todiste, neulottu on:
Toista hihaakin aloitin ja teinkin melko pitkälle, ainakin puoliväliin.. kunnes totesin, että kavennukset tulee liian tiheästi. Kas, kun mä en tee niitä mallitilkkuja.. ja käsiala oli hieman toista mitä vyötteen mukaan tulisi kerroksia.. Mutta mitäs pienistä.. vielä ei ole kiire.. joten purkuun meni ja aloitin resoriosuuden jälkeen uusiksi.. Eiköhän se tästä. :)
Tuo Samoksen väri on kyllä ihana.. Kiva, että muutkin ovat ajatelleet siihen sopivan hyvin sen punaisen leppiksen.. Todellakin käväisi itselläkin mielessä, että leppis olisi lehdellä.. Leppiksen kuvan löysinkin netistä.. Pitää vaan itse kehitellä se lehti siihen sen alle.. Hmm.. toivottavasti ei takkua siihen tämä kirjailu..
Ja sitten vielä vastausta sille Anonyymille, joka kyseli Jessica Tromp -sivustolta Hello Kittyn kuvaa.. Kävin nyt jälleen kerran tsekkaamassa sivut todetakseni, että takaisin oli tullut muutama kuva (olivat sieltä pitkään poissa..) Vasemmassa sivupalkissa, englannin kielisessä sivustossa, Knitting chart 1 -linkin takaa löytyy Kittyn kuvia.. ovat vain kovin isoja.. Googlettamalla varmasti löytyy muitakin Kittyn kuvia..
Ja nyt neulomaan hetkeksi.. :)



1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hieno siitä tulee!