keskiviikko 12. elokuuta 2009

Arki koitti..

eli koulu alkoi tänään. Meiltä lähti kolmaskin neiti kouluun eli nyt on eskarilainen, tokaluokkalainen ja vielä kolmasluokkalainen.. :) Kovin hiljaiseksi ei silti kotia voi sanoa, sillä nytkin pienin neiti laulaa yksinään.. :D

Heli on saanut jo pakettinsa, joten voinen siis minäkin paljastaa mitä sujautin toisen Muumi-kuoren sisään. Sinne päätyi Knittyn Branching out:
Lanka oli ihanaa puuvilla-pellavasekoitetta ja sitä kului 82 g ja 5:n puikoilla tikuttelin. Kokoa huiville kertyi n. 160 x 17 cm. Ja kiva oli kuulla, että huivi oli mieluinen saajaalleen.. :) Lisäksi tietty kuoressa oli makea yllätys lisänä..

Toinen paketti ei varmaankaan ole vielä avattu.. joten olen siitä vielä hys hys..

Eilen sain viimein Kiri-huivinikin pingotukseen.. Ja lankahan oli ihanaista vironvillaa.. Marjut taisi sitä kysellä.. Ihanat väriraidat sain aikaiseksi huiviin.. ja ihan sopivan kokoinenkin taisi tulla.. vaikka epäilyttikin aluksi, että olinko liian malttamaton, kun sain tarpeekseni 2. kaavion toistoista ja siirryin 3. kaavioon.. :) Jospa sen tänään saisin napattua pois neuloista..

Nyt puikoilla on ihanaa Puro-lankaa.. Tarkoitus olisi saada aikaiseksi pieni villatakki. Apua silmukkamääriin otin uusimman Novitan ohjeesta..mutta laiskana päättelijänä ajattelin ja kuvittelin tekeväni takin etukappaleet ja takakappaleet heti yhdessä..ja hihatkin ajattelin liittää raglan-kavennuksin paikalleen.. Eipähän sitten saumat turhaan paina pikkuista.. Toivotaan, että onnistuu noinkin.

Prismassa oli viikonloppuna Novitan langat -15%.. Pitääkö kertoa enempää.. :D Mukaan lähti 10 kerää Puroa, muistaakseni Tundraa. Lisäksi pari vaaleanpunertavaa Wool-sävyä, kun hinnaksi jäi vain 1,70e, niin enhän nyt niitä voinut hyllyynkään jättää..

Tänään olisi vielä tiedossa kuopuksen kerhoon ilmoittaminen.. Turha kai sanoa, että neiti odottaa sitä innokkaasti.

Nyt taasen kutsuu päivän kotityöt. Marjatkin on onneksi keitetty jo mehuksi.. Mutta muuta puuhaa riittää kyllä..

Mukavaa päivän jatkoa!

4 kommenttia:

MarjutJ kirjoitti...

Että on kaunis huivi; tuo malli minunkin pitää kokeilla.

marja kirjoitti...

Arki alkoi meilläkin...Koulu alkoi eilen.Hetken kestää,että totutaan taas tähän rytmiin:).
Mukavaa viikonjatkoa!

Tiksa kirjoitti...

OI miten ihanan huivin laitoit minulle! Oli ihana tulla kotiin kun pöydällä odotti niin kaunis yllätys, suuri kiitos, KIITOS! On todellakin mieluinen:)))

Eikku kirjoitti...

Onpa nätti huivi! Ihanan kevyen oloinen ja kaunis kuvio. Muutenkin taidat olla aika tuottelias neuloja...toisin kuin minä :) . Kesken on kyllä kaikenlaista, mutta valmiiksi saattaminen aina tökkii. Nyt pingotusta odottamassa Lehmus-huivi ja miten se taas tuntuu niin vaikealta se pingotus....!