Tumput taas unohdin kuvata.. grr.. teinkin tänään sitä toista hieman yli peukalon kohdan.. unohdin sen hetkeksi sohvapöydälle.. Yllätys oli suuri, kun toinen lankakeristä löytyi eteisestä koiranpedistä, itse kudinosa puikkoinen keittiöstä ja toinen kerä oli jäänyt olohuoneeseen.. Ehtiväinen koira. Mitään ei ollut ehtinyt panna pilalle.. silmukatkin oli puikoilla ja valmis tumppukin ehjä, vaikka sitä kuolannut olikin.. Tuhma poika! Muutenkin tuntui olevan tänään todella huomionkipeä ja lapset eivät olisi yhtään saanet olla lähellä viemässä huomiota hänestä.. Oikein minä itse niin kuin kuopuskin.. Reissussa ollessa tuli ostettua yksi kerä Nalle coloria.. pitää lisätää varastoon, kun ehtii.. Sitten ostin kivan itse kasattavan huopalaukun Pelkosenniemen kyläkaupasta.. Oli niin kivat hörhelöt mukana paketissa koristeeksi.. ei ole kyllä hajuakaan, että kenelle annan.. Pitää kuvata sekin, vaikea selitellä, että millainen on.. Ja taisi anoppikin jossain vaiheessa tätä loppuvaa kuuta tuoda jonkun jämälankakassin.. pitäs tsekata sekin läpi, että mitä otan itselle ja mitä annan tytöille. Nyt menen nukkuun.. Huomenna on lääkäri itsellä ja lapsetkin pitää viedä anopille siksi aikaa.. mies kun järjesti taas sopivasti jotain menoa itselleen.. Onneksi on siis anoppi.. :) Aurinkoista huomista! (toivotaan..)33v äiti ja iso kasa lankaa. Kiireisenä pitää 4 neitiä ja pieni poika: 11v, 10v, 7v ja 4v tytöt ja 1,5v poika
maanantai 30. kesäkuuta 2008
Väriä lankoihin.. ja elämään..
Tumput taas unohdin kuvata.. grr.. teinkin tänään sitä toista hieman yli peukalon kohdan.. unohdin sen hetkeksi sohvapöydälle.. Yllätys oli suuri, kun toinen lankakeristä löytyi eteisestä koiranpedistä, itse kudinosa puikkoinen keittiöstä ja toinen kerä oli jäänyt olohuoneeseen.. Ehtiväinen koira. Mitään ei ollut ehtinyt panna pilalle.. silmukatkin oli puikoilla ja valmis tumppukin ehjä, vaikka sitä kuolannut olikin.. Tuhma poika! Muutenkin tuntui olevan tänään todella huomionkipeä ja lapset eivät olisi yhtään saanet olla lähellä viemässä huomiota hänestä.. Oikein minä itse niin kuin kuopuskin.. Reissussa ollessa tuli ostettua yksi kerä Nalle coloria.. pitää lisätää varastoon, kun ehtii.. Sitten ostin kivan itse kasattavan huopalaukun Pelkosenniemen kyläkaupasta.. Oli niin kivat hörhelöt mukana paketissa koristeeksi.. ei ole kyllä hajuakaan, että kenelle annan.. Pitää kuvata sekin, vaikea selitellä, että millainen on.. Ja taisi anoppikin jossain vaiheessa tätä loppuvaa kuuta tuoda jonkun jämälankakassin.. pitäs tsekata sekin läpi, että mitä otan itselle ja mitä annan tytöille. Nyt menen nukkuun.. Huomenna on lääkäri itsellä ja lapsetkin pitää viedä anopille siksi aikaa.. mies kun järjesti taas sopivasti jotain menoa itselleen.. Onneksi on siis anoppi.. :) Aurinkoista huomista! (toivotaan..)sunnuntai 29. kesäkuuta 2008
Väsymystä ja muurinpohjalettuja..



Viimeinen kuva on kanssa ihana.. Meidän kerholainen.. kohta 5 vee..(tai no syyskuun alussa..) Tällä neidillä on aina ihan parhaita ilmeitä kuvissa.. Niin lutunen.. viimeisenä päivänä syötiin lomaporukan kanssa muurinpohjalettuja yhteisen luontovisan päätteeksi.. Hyviä oli..
Lupaamani kuvaa tekeillä olevista lapasista en sitten tietenkään ehtinyt ottaa.. Ehkäpä huomenna..? Viime viikolla tottui päiväuniin tai edes pieneen lepohetkeen.. Joten tänään piti tehdä samoin ja nukkua tovi kuopuksen kanssa.. tekee hyvää sateisena päivänä.
Mielessä kävi tänään, että värjäilisin lankoja.. ehkäpä sitäkin huomenna.. tää päivä meni turhan nopeasti ohi.. Viisainta olisi mennä ajoissa petiin, jotta ehtisi tehdä huomenna kaikkea.. Joten.. Moi!
lauantai 28. kesäkuuta 2008
I'm back
lauantai 21. kesäkuuta 2008
Loman viettoon..!


keskiviikko 18. kesäkuuta 2008
Hyvin pärjätään..
maanantai 16. kesäkuuta 2008
Pontus on kotiutunut..
Kuinkas taas sattuikaan.. Pontus on syntynyt 21.2., joten vietetään samoihin aikoihin synttärit.. Edellisen koiran kanssa oli samoin.. Mahtaa meillä olla kivat synttärit; luukakku tiedossa..
Niin ja toinen asia mistä herra pitää.. On tyttöjen mekot ja niiden helmat. Tytöillä oli yövaatteet jo eilen päällänsä.. Niin eikös tämä herra näykkinyt niitä.. Kuopuksen kanssa saa olla erittäin tarkkana, on nimittäin aika lailla neidin perään. Tietty siksi, kun on pienempi..sellaista on kiva pomottaa.. tai jotain. Mutta muuten poika on todellakin täysi kymppi. Aivan ihana. Sellainen, jossa on potentiaalia vaikka mihin.
lauantai 14. kesäkuuta 2008
Kuvia, pitkästä aikaa..


Jättisuuresta kelloköynnöksestä olen erittäin ylpeä.. Isompaan astiaan aion istuttaa tuosta amppelista.. mahtaa olla aika puuhaa..

Joelle näkymää meidän rannasta.. Vihreässä kasassa kasvaa myös keltakurjenmiekkaa, jonka mies on siihen vähissä hengin raahannut kauempaa joen mutkasta.. veneellä.. Ja hyvin on jo useamman kesän kasvanut.. se kun ei aina onnistu tuo siirtäminen.. :)

Lisäksi vielä miehen tekemä koirahäkki.. Tällä hetkellä se onkin jo maassa, paikoillaan. Koirahan tulee huomenna.. Jännää.. saa nähdä kauanko saa kukat olla rauhassa. Kasvattajaltaan se kun oli syönyt jo kurkun taimet.. joten kuulostaa hurjalle pikkupojalle. Pitää varmaan nostaa kaikki kukat ylös.. :O Tuskin sekään estää.. Nyt sitten odotellaan, että millainen hurjapää meille huomenna tulee..

Nyt pitäisi jaksaa alkaa viikonlopun viettoon.. Huomenna tiedossa kukkien istutusta, kenties orapihlaja-aidan leikkausta.. se riippuu niin säästä.. Toivottavasti ei sada vettä ja lämmintäkin saisi edes hieman olla.. kiitos.. Ja hyvää viikonloppua kaikille. Kiva, kun kävit!
