maanantai 7. huhtikuuta 2008

Hello kitty.. taas kerran!

Tälläiset tuli lahjapipoista, kun vihdoin nyt aamulla sain viimeisteltyä:
Piti jo eilen tehdä loppuun tämä homma, mutta väsymys vei voiton. Pipon silmukkamäärän ja kavennukset nappasin SK:n 2003 vuoden 6-7 lehdessä olleesta mansikkapipon ohjeesta. Pipoista tuli täysin erilaiset, aika kun ei olisi riittänyt millään siihen, että toiseenkin pipoon olisi tehty Hello Kitty. Tummahiuksisella tytöllä tuo raitapipo on kivan raikas väritykseltään. Tuo pinkki sopii mielestäni taas ihan täydellisesti sille toiselle päivänsankarille. Lankaa kahteen pipoon sain kulutettua 108 g.. ihan kaikki on jämälankalaatikosta!
Lauantaina muuten tuli vastaan se Novitan muksuekstra Vapaa Valinnassa, joten otin. Niin kivoja neuleita, pipoja ja vaikka mitä muita. Voi kun ehtisi tehdä.. Ketunpäältä tilasin vielä eilen illan viime tunteina niitä Kool Aideja vastaavia juomajauheita sekä 3:n lyhyet bambusukkapuikot. Joo, kuvittelen, että sitä aikaa saisi jostain repäistyä lisää, että ehtisi värjäilemäänkin..
Yksi pipo pitäisi varmaankin jaksaa tehdä perjantaille, edelleen synttärilahjaksi. Onneksi vasta on maanantai :) Joten hyvää alkanutta viikkoa kaikille.. vaikkakin meillä se alkoi kovin harmaana ja sateisena.. Mutta eipä tuo haittaa.. kun ei anna haitata.

4 kommenttia:

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Tosi nätit pipot olet "tekaissut". Onko tuo Kitty tehty silmukoita jäljittelemällä vai neuloitko kokonaan erillisenä kappaleena?
Mäkin intouduin tilaamaan Ketunpäästä puikkoja (välikoon pyöröjä), kun tuntui, että lankaa ei tarvitse.. ;o))

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä luulisi saajia pipot miellyttävän. Ihania!

Leena kirjoitti...

Voi miten on kauniita! Ja nopeakin olet - ite oon takunnut yhden pipon kanssa jo monta päivää, eikä se edisty ollenkaan. ;)

wool-lady kirjoitti...

Aivan ihanat pipot. Ja katselin sun tänä vuonna kudottujen vaatteiden tulvaa.... Miten sä ehdit??