maanantai 7. heinäkuuta 2008

Ideaähky ja huoli koirasta..

Pää tosiaan pursuaa ideoita, kun lueskelen käsityölehtiä läpi sekä muistin tänään uuden Ullan ilmestyneen.. Liikaa hyvä ideoita ja neuleita toteutettavaksi.. Mutta huoli koirasta estää tarttumasta puikkoihin..(ja tänään iski vielä heti aamusta kamala päänsärky..hellitti vasta päivällä..)


Vietiin koira sitten tänään oikein pieneläinklinikalle.. Röntgenkuvissa näkyi sameutta haiman kohdalla.. ja eläinlääkäri epäili haimatulehdusta. Koira jäi kolmeksi tunniksi tutkittavaksi ja saamaan nestettä. Hain sitten illalla kotiin. Edelleen silloin 80 %:n varmuudella sanoivat, että kyseessä on haimatulehdus. Huomenna aamulla vien uudestaan saamaan nestettä ja iltapäivällä haen kotiin.




Tänään aamulla mies antoi toisen antibiotti-pistoksen, joka saatiin eilen matkaan.. Muutaman tunnin päästä siitä koira oli taas oma itsensä. Ei onneksi valittanut oloaan.. Yön muuten nukkui taas mun ja miehen välissä. :) Saapi nähdä miten tuleva yö..tuleeko taas yövieras.. Jotenkin en raaski kieltää, kun raasu on kipeä.. ja onhan se kiva, kun on joku joka varastaa puolet tyynystä itselleen ja tuhisee korvaan.. :))




Mietin kuitenkin, jos jossain välissä ehtisin alkaa väkertää jotain myssyä taas.. isommat tytöt tahtoisivat samantapaiset kun tein kuopuksellekin, kiitos muuten kehuista.. Ei ainakaan hiosta tuollainen myssy.. :DDD Mutta viisainta olisi varmaan mennä nukkumaan, kun on todella väsy.. Päänsärkykin johtuu osaksi valvomisesta, epäsäännöllisestä syömisestä sekä jumittavista hartioista.. joo.. ja pitäs ottaa itseään niskasta kiinni ja laittaa valmistuneet työt ylös ja päivitellä lankavarasto..jotenkin ei vain jaksa eikä viitsi.. Ehkä huomenna.. Lämpimiä ilmoja odotelleen.. :) Sekä hieman silmäniloa teille:


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onpa Pontuksella nyt sitkeä tauti. Toivottavasti se paranee pian.

Mette (Mettuska) kirjoitti...

Pontukselle pikaista paranemista!