sunnuntai 3. elokuuta 2008

Sataa..

ja joku on kadottanut taas kerran vaivalla aikaansaamani siivon talossa.. grrr.. Olo on jotenkin nuutunut.. mieli tekisi tehdä kuten kuopus:
Lakanoita en ehkä repelisi leväälleen, mutta lepäilemään menisin.. :) Ruoka-aikakin oli ja meni.. Kun hain syömään, neiti jo heräsi ja avasi silmät, nukahtaakseen uudelleen. Taitaa varmaan vartioida tätä Samos-hupparinsa alkua:
Neuloskelin sitä sängyssä ja neiti tuli viereen ja nukahti. No joo.. taidettiin herätä aikaisin taas.. No, mutta hupparista on jo toinen etukappale valmis.. päätin uhmata kaikkia ennakkoluulojani ja käänsin palmikkokuviot vastakkaisiksi toiseen etukappaleeseen.. Piti oikein paperille piirtää koukerot, että tulee tehtyä oikein, kun ei oikein ilman sitä tullut ajattelusta mitään. Lehdessä kun ei ollut valmiiksi kuvioita toiseen suuntaan. Nyt sujuu ja näyttää ihan ok:lta.
Mitehköhän mä hihojen kanssa menettelen.. Lanka on edelleen arvoitus, että riittääkö.. Kerä nyt on ainakin varmaan pakko hankkia jostain, jos sen hupun haluan, siltä vähän vaikuttaa. Toivottavasti jostain tupsahtaisi eteen, ettei tarvisi alkaa tehdä isoa tilausta taas Novitan suunnalle. Jostain VapaaValinnasta.. Citymarketista, kenties Prismasta..? Katsellaan.
Nyt on aivan pakko siistiä keittiö, olohuoneen sain jo ojennettua takaisin. (mies lähti kolmen tytön kanssa mummulaan..) Kunnes taas palaavat sotkemaan.. :/ Se on moi!

1 kommentti:

TiinaR kirjoitti...

Onkos toi sitä beigeä samosta? Minulla on sitä mutta taitaa tulla turhan kalliiksi lähetellä postissa.