maanantai 24. marraskuuta 2008

Maalari maalasi..

tällä kertaa ei taloa vaan kivoja vanerikoristeita:
Ja tuossakin on vain osa maalatuista, keskikoon sydämiä puuttuu kuvasta; niitä on vielä punaisenakin. :) Erityisen ihana on tuo tuleva piparipoika. Vaneria pitäisi saada lisää, jotta saataisiin lisää piparipoikiakin. Pikkusydämet olivat valmiita; Messuilta Sinooperin valikoimista tarttuivat mukaan. Piparipoika ja isot sydämet on piirretty Lämmin joulu-kirjan kaavojen mukaan. Leikkaus sujui kätevästi; delegoin työn miehelle ja hänen vannesahalle. Se kävi nopsaan ja kivuttomasti.
Tarkoitus on lisätä noihin jotain kivaa vielä, joten työ on vasta puolivälissä. :) Maaleina oli ihan Tiimarin akryylimaalia; sellainen 12 purkin pakkaus (20ml jokaisessa - muistaakseni). Tykkäsin kovasti maaleista.
Eilen kaivoin lisäksi kankaita esiin, lähinnä jouluisiin askarteluihin sopivia. Vitsit, kun saisi ajan riittämään kaikkeen mitä haluaisi tehdä.. Yksi koe-villasukka on puikoilla. Tuntuu ihan ok mallilta, joten sillä mallilla sitten sukkaa x 4 paria.
Lunta on viime yönä tullut ihan kiitettävästi. Pitäisi vissiin vähän siivota pihaa lumikolan kera.. Pah.. kun olisi muutakin tekemistä. Ja kun isäni huomautti aamulla, että loppuviikoksi on luvattu vesisadetta ja plussaa.. Joten viitsiikö sitä sitten vaivautua..?? hmm..
Koska SNY-parini oli hakenut pakettinsa postista ja olen paljastunut.. :D Voin kai itsekin paljastaa, että SNY-pakettieni saajana oli Pudonnut silmukka -blogin Hiisa. Tein jo ekan paketin kanssa ison mokan - unohdin kuvata pakettini sisällön ja koska sama toistui toisen paketin kanssa.. En edes yrittänyt muistaa kuvata loppujakaan paketteja. Ajattelin, että voin sitten linkittää Hiisan blogiin, kun tämä on ohi. Joten linkitän paketti-postauksiin, kun viimeinenkin paketti on nähtävillä.
Nyt kipi kapi hommiin takaisin.. Palaillaan!

2 kommenttia:

Denim Blues kirjoitti...

Hienoja! Mullakin on vanerisia piparipoikia, jossain saksalaisessa joululehdessä oli sellasia jo vuosia sitten ja isä niitä mulle taisi sahailla. Taitavat olla kotipuolessa kun melkeen kaikki joulukoristeeni on siellä. Tykkään noista tummista sydämistä, eipä tuo klassikko vanhene koskaan :)

wool-lady kirjoitti...

Onpas kiva idea!! Tuolta varastosta löytyisi vaneria ja kuviosaha... hmmm. Voi olla, että ideasi menee käyttöön!! ;)