tiistai 23. joulukuuta 2008

Hyvää Joulua kaikille!

Päätin tulla toivottelemaan nyt jo Hyvää Joulua, sillä pitää niin kiirettä, että ei ole aavistustakaan koska muutoin ehtisin koneen ääreen.. Villasukka odottelee viimeistelyä (kärkikavennuksia) sekä kaveria. Mutta lahjat on jo liki kaikki, muutamaa lukuunottamatta, paketoitu - harvinaista, että näin ajoissa!
Sorruin kuitenkin tekemään lanttulaatikkoa, vain kolme ihan pienintä foliovuokakokoa.. Perunalaatikko odottelee vuokaan pääsyä, punajuuret kiehuu kattilassa.. hmm... kinkku livahti uuniin. Kuusi on koristeltu. Loppusiivouksen vuoro. Sitten saakin istua vain neulomaan..
Koira hieman epäilyttää. Se ei oikein suostu syömään tuota Royalin ruokaa, mitä on tähän asti syönyt hyvällä halulla. Ruokahalussa ei muutoin ole moittimista eikä olotilassa muutenkaan. Virkeä ja kaheli kuin mikäkin.. Mietin, että oisko sillä pinnalla nuo miehiset tarpeet.. hmm.. Kaikki muu ruoka kyllä menee alas hyvällä halulla, siksi olinkin juoni ja sekotin ruuan sekaan toisia raksuja - ja herra söi halulla.. Pitää napata huomenna pikareissulla kaupasta jotain herkullisia raksuja sekoitettavaksi.. ja kenties miettiä jatkossa toisen merkin kokeilemista, jos ei muu auta.
Nyt laitan imurin laulamaan, että tulee valmistakin.. Palailen asiaan sitten joskus, kun saan sukat valmiiksi.. koskahan sekin sitten on.. ?? :D Moiks!

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oikein iloista joulua teille kaikille, myös Pontukselle :)

Anonyymi kirjoitti...

Hyvääjoulua teille kaikille!:)

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää Joulua sinne! Meiltä otti ja meni sähköt aamupäivällä joten tuli siivoiltua ihan manuaalisesti..

Eikä muuten ole kuin puolet lahjoista kääreissään.

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Hyvää joulua teidän perheelle!

Anonyymi kirjoitti...

oikein hyvää joulua!

Anonyymi kirjoitti...

Rauhallista joulua koko perheelle! Aivan ihana tuo edellisen postauksen huivi. Samainen malli itselläkin puikoilla, mutta jokseenkin karummassa värissä.

PäiviP kirjoitti...

Oikein hyvää joulua koko perheelle! Meidän "krantturuokainen" koira lähettää terkut teidn koiruudelle!

iso gnu kirjoitti...

Oikein hyvää joulua!

Kirsi kirjoitti...

Hyvää joulua sinulle!

Anonyymi kirjoitti...

Iloista joulua!!:)
Hienosti sukat valmistuivat:)

Sirutuuli kirjoitti...

Hyvää Joulua!