Vatipää..

On tässä:

Mulla tuntuu olevan nenät kompastuskivenä, on vainonnut mua jo lukion kuvis tunneilta tuo ongelma.. Silloin aikanaan oli tarkoitus valita jokin Helene Scherfbeckin töistä ja maalata se taulupohjalle (siis oma kopio..) .. Joopa joo. Valitsin Toipilaan:

Arvatkaa kuinka monta kertaa tein tuolle lapselle tuota nenää..?? Aivan tajuttoman monta! Aina se nenä oli kuin peruna keskellä päätä, joka oli väriltään punainen vielä kaiken lisäksi. Väriä oli varmaan keko nenän kohdalla monen korjauksen jälkeen, yhtään liioittelematta. Jossain vaiheessa oli sitten pakko olla vain tyytyväinen ja lopettaa suttaaminen. Ja taas tuo vaiva iski tänään. Mun Pete sai varmaan tuhat nenää ennenkuin päädyin tuohon mitä kuvassa nyt oli.. Murr!!! Pienessä kuvassa on oltava huomaamaton nenä (sellainen joka ei näytä jääneen oven väliin..) No joo..

Tästä on kai sitten hyvä jatkaa huomenna..kai.. viisastuneena.

Meillä tosiaan asuu daideilija, kuten Teija totesi. Tuo ekaluokkalaisen tekemä puutyö on kyllä huippu aarre. Tässä tapauksessa toisen roska oli toiselle huippu designin alku!

Kaiken kivan huippuna loppukevennys: Epäilen, että kuopuksella on Enterorokko. Neiti oli ihan väsynyt koko loppupäivän, ruoka ei maistu ja kämmenissä oli punertavia alueita, niin kuin olisi viittä vaille rakkuloita ilmestymässä.. Arggh! Voisinkohan mä olla väärässä..?? Voisinko..?? Se jää nähtäväksi. Moiks!