torstai 6. elokuuta 2009

Turhan kiireistä kuitenkin..

Vessan uudistus kiilasi kaiken muun edelle, joten viime päivät ovat menneet maalauksen, remontoinnin ja siivouksen parissa.. Samalla piti sitten maalailla parit kynnykset siisteiksi, siivota yläkerta asialliseen kuntoon, kun koulutkin alkavat kuuden päivän päästä jo.. Että siinähän se aika sitten meneekin.

Oon mä silti koittanut neuloa aina jossain välissä ja puikoilla onkin nyt ihana punasävyinen Kiri-huivi. :)
Kotoa ei oo pahemmin tullut poistuttua.. Kun itsellä ainakin on tarve saada hommat heti tehdyksi, toisin kuin miehellä.. Mielellään jättää ne viimeiset pikku viimeistelyt tekemättä..jos mahdollista.
Eilen oltiin lasten kanssa viettämässä hauskaa leiripäivää, oli kyllä erittäin mukavaa. :)

Paketit tai pikemmin kuoret ovat edelleen siis lähtökuopissa.. Huomenna menen asioille, niin toivon mukaan en taaskin sitten unohda niitä kotiin.. Pitänee viedä kenties jo etukäteen autoon.. :) Kolmas muistettava ei ole antanut kuulua itsestään mitään, joten laitetaan noi kaksi kuorta sitten edes postin matkaan..

Ihanan lämmintä on taas.. nyt ei voi valittaa, kun noi viileät ilmat ovat jo turhankin lähellä.. Joten pitää nauttia, uimaankin voisi mennä ja neuloa tuota Kiriä.. ei tunnu edistyvän.. tai edistyyhän se hiljalleen, mutta silmukoita on jo niin paljon, että nurjat kerrokset tuntuvat loputtomilta..

4 kommenttia:

MarjutJ kirjoitti...

Kaunis Kiri tulossa! Mitä lankaa siinä on?

wool-lady kirjoitti...

Nyt pitäisimiettiäuutta projektia,kun Puro-lanka tuli jo korkattua...
Huivit ei oikein nyt innosta... ideoita?

villasukka kirjoitti...

Olen uusi bloginpitäjä ja kiinnostuneena seurailen muiden innokkaitten neulojien postauksia.
Itselläni blogini on vielä hiukan vaillinainen, kun en vielä oikein hyvin tätä tekniikkaa tunnu hallitsevan. Kuvat puuttuu, en ole valitettavasti niiden siirtoa vielä saanut onnitumaan. Salaiseen neulontarinkiin olen ilmoittautunut.

wool-lady kirjoitti...

KIITOS!!! Ihanan yllätyksen olit lähettänyt! *suu muikeana*