lauantai 1. tammikuuta 2011

Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2011!

Venyipä sitten tämänkin postauksen teko päivien sijasta viikoilla.. blaah.. ei vain napannut, niin ei.. Jospa uusi vuosi sujuisi hieman innokkaammin.. toivotaan!

Jos venyi kirjoittamisen kanssa, niin niiden muutaman joululahjankin kanssa meni asiat vähän niin ja näin.. Kuvitelkaapa sellainen säkkikankaasta tehty tyynynpäällinen, koko n. 40 x 40 cm, johon on huovutettu punaisia erikokoisia sydämiä neulan kera, käytetty kerran pesukoneessa ja täytetty sisätyynyllä.. Sellainen sujahti isomummun pakettiin. :) Ei kuvaa.. ja ihan siksi, että joku lahopää ei muistanut koko kameraa...

Äidille valmistui sohvapöydälle olohuoneen sävyihin sopiva huovutettu liina, vastaavanlaisin ohjein tehty kuin Novitan lehdessä isot pitkät kaitaliinat.. Harmaata hahtuvaista pohjalle, päälle valkoista, vihertävää, lilahtavaa, hiven turkoosia ja aavistus keltaista.. Oliskohan ollut n. 50x50 cm liinan koko.. ja ihan kivasti onnistui, vaikka olikin ihan viime tippaan keksitty lahja..

Parit lapaset tuli hahtuvasta tehtyä 150 g kulutin molempiin yhteensä. Tässäpä sentään muisto pienemmästä parista, n. 9-10 -vuotiaan käteen sopiva. (Isommista tuli juuri sopivat siskolleni. :) )


Neulottuna ehti pitkään olla tämäkin, kunnes otin itseäni niskasta kiinni ja ompelin fleecestä vuorikankaan ja harsin reunasta käsin kiinni. Sininen lanka oli muistaakseni vanhempaa Naturgarnia, (kulutus n. 80 g) paksua kuin mikäkin.. ja minä sitä koitin 4:n puikoilla tahkota, jotta tulisi lämmin ja tiivis.. Tulihan siitä. :) Pysyy pienen murusen pää lämpimänä, testattu on. Hämismies on näön vuoksi lakissa.. sillä piti laittaa ihan koko hahmo.. mutta mihin lie sekin sitten joulukiireen keskellä päätti lentää.. :D Kai sitten täytyy silittää tuo vaan siihen kiinni.. Kelpaa tuokin!

Pikkumiehelle oli pakko saada joku neuleliivi joulun ajaksi.. kaiken kiireen keskellä sitä sitten tein, ilman ohjetta.. huoh.. kannattavaa.. silmukat sentään vaivauduin laskemaan.. Sopiva siitä onneksi tuli. 115 g Isoveljeä ja koko varmaan jotain 86 cm. Oli mulla kyllä komea pikkumies jouluna.. ja tietty vieläkin. Kas tässä, käytössä nuhjaantunut liivi:


Nyt olisi puikoilla itselle neuletakki.. Piti jotain tekemistä keksiä.. Joten vihreää Polka-lankaa puikoille..Katotaan mitä tulee.. kun taas täytyy säätää omiaan.. eli takakappale etukappaleiden kanssa samaan aikaan puikoilla.. kas kun inhoan saumojen ompelua.. :D

Mutta tosiaan erityisen IHANAA JA ONNELLISTA ALKANUTTA VUOTTA KAIKILLE! <3


5 kommenttia:

sade kirjoitti...

ihana hämispipo ja liivi!
oikein onnellista uutta vuotta!!

iso gnu kirjoitti...

Hyvää alkanutta vuotta!

Villanne kirjoitti...

Ihania neuleita! Hyvää uutta vuotta!

Marjut kirjoitti...

Ihania töitä! Oikein antoisaa tätä vuotta!

NEULOVA ÄITI kirjoitti...

Kiitos kaikille ! :)