sunnuntai 16. syyskuuta 2007

Tadaa..puserolta näyttää..

Menin ns. hieman yli siitä mistä aita oli matalin.. eli en jaksanut vielä alkaa höyryttää kappaleita vaan tein heti olkasaumat ja kauluksen. Ajattelin jättää höyryttämisen huomiselle. En tiedä kuinka viisasta oli taas, mutta tehty mikä tehty. Ohjeen mukaan kaulus olisi ollut 2o 2n -joustinta, mutta tein 1o 1n. Mikähän taas on, kun kaikki pitää tehdä vastoin ohjeita?

Huomisesta eteenpäin saadaan olla taas 2 nuorimman kanssa kotona, kun isukki palaa pitkän sairasloman jälkeen töihin, mitenkähän totutaan..?!? Toivotaan, että käsi kestää raskaissa hommissa rasitusta, on sitä nyt 4kk pidetty lomalla.

Vieläkin mietin mitä tuohon paitaa laittaisi eteen? Jotain se kaipaa siiheen.. Onko kellään mitään ideaa?? Sitä en viitsi ihan hetken mielijohteesta tehdä ettei mene ihan metsään. Alkaa taas olla silmät ihan ristissä ja nukkuman kyllä pitäisi mennä. Tytöt herää jo 7 aikaan, sillä kulkevat eskariin ja ykköselle linja-autolla. Ja onneksi on yhtenevät lukujärjestykset, niin kulkevat samaa matkaa, ainakin tämän vuoden. Siitä on ollut suuri *apu* eskarilaiselle.
Tuntuu, että toinen lapsi pääsee aina *vähän helpommalla*, kun on joku joka on jo kokenut saman ja osaa auttaa ja neuvoa. Ja kivasti on koulu alkanut molemmilla. Ykkösen neiti vaan ei ole oikein hyvää pataa tuon aapisen kanssa, välillä koettelee hermoja ja neiti ei helposti ota lukuapua vastaan. Kai hänellä joskus kohtaa kemiat aapisen kanssa ja lukeminen *aukeaa*. Hope so. Meillä vaan välillä saa kaikki muuta osakseen tuota neidin kiukuttelua. On enempi tekevä ihminen..Kysykää vaan kuinka monta metriä on neiti tehnyt sormivirkkausta..ja kuinka monta lankakerää, kun näkee äitinsäkin kutomassa..ja se on tarttunut myös eskarilaiseen.. Jälki on molemmilla erinomaista! Mutta nyt nukkumaan..ettei nuku pommiin!!

Ei kommentteja: