maanantai 1. lokakuuta 2007

Ahkerana olen ollut..

sillä muutama ufo on taasen valmistunut sekä muutama uusikin työ. Päätin olla purkamatta harmaasta villalangasta tekemään ainaoikein-kaistaletta, joten siitä valmistui huovutettu laukku. Neuloin vain kaksi sankaa (putkea puikoilla..) ja lenkin nappia varten. Kaistaleen kursin kiinni niin, että sen reunoista tuli laukun suuosa, eli aloitus ja lopetuskerrokset on kursittu yhteen (onpa taas vaikeasti kerrottu).

Samasta langasta olin aloittanut miesten tumpun. Noh, päättelin ja laitoin mukaan koneeseen. Palvelkoon patakintaana, kunhan on ensin hieman koristeltu.. Luulisin, että ei ihan heti polta näppejä, sillä tuli sopivan tiivis.

Uusina töinä valmistui miehelle kännykkäkotelo ja neiti 4v:lle vaaleanpunainen kimallepipo. Tällä hetkellä on työn alla ekaluokkalaisen sukat siitä todella ohuen tuntuisesta oranssikirjavasta sukkalangasta, jonka menneellä viikolla ostin. Nyt on vaan hieman taukoa, sillä aloin siivoamaan vaatteita yms tavaraa huuto.nettiä varten. Joskus on sekin vaan aloitettava.. Mutta sanokaahan onko tää ihan normaalia..Meillä mies vaati saada itselleen tuon huovutetun laukun eväslaukukseen töihin..!!! Siis onko mun nyt aivan pakko koristella se todella tyttömäisesti, jotta voin pitää laukun itselläni.. hmmm.. Vai onko kellään parempaa ideaa..??
Vaaleanpunainen myssy
Malli: SK 6-7 2003, mansikkapipon ohje hieman omin muokkauksin
Lanka: Schachenmayr nomotta silver plus , 35 g
Puikot: 4
Kännykkäkotelo
Malli: oma, silmukoita 24
Lanka: Novitan Huopanen
Puikot: 8
Harmaa laukku ja patakinnas
Malli: molemmissa omat
Lanka: Norjalaista villalankaa

Ei kommentteja: