Mistähän sitä aloittaisin purkamaan tän hetkistä to do-listaa.. Eli isälläni on synttärit perjantaina, mitä lahjaksi?? Siskollani on synttärit torstaina, onneksi se on jo hoidettu, kerrankin edes jotain. Ekaluokkalainen sai kutsun lauantaina pidettäville synttäreille..mitä lahjaksi? Sunnuntaina on vanhempainyhdistyksellä myöskin koju joulumyyjäisissä..sinne olisi pitänyt jotain.. Mua ihan jo ahdistaa. Mä en ole mikään kakkujen leipoja. Ja kuitenkin kun pitäisi jättää ns. viime tinkaan leipominen, jotta olisivat tuoreita.. Sinne siis saisi tehdä leivonnaisia ja/tai koristeita..Kääks.. Ja nekin pitäisi sitten vielä osata hinnoitella itse. Perjantaina tuli koulusta tiedote..Vähän turhan myöhään, jos multa kysytään. Mutta ei kysytä.. Mietinkin, jos ostaisin valmista piparitaikinaa, leipoisin piparit ja niihin koristelisin sillä mansikanmakuisella kuorrutteella jotain.. Takuuvarmasti olen aina saanut onnistumaan erään omenapiirakan, johon tulee sitä valmista omena-rahkaa.. Kohta mä kuulkaa pakenen jonnekin tätä päälle kasautuvaa tehtävälistaa!!!
Eilen sentään sain suhteellisen hyvin ostettua tytöille lahjat. Jotain pientä puuttuu, mutta paniikkia ei tule ainakaan lahjoista, se on sitten jostain muusta.. Todellakin oli rauhallista Porissa, ei tietoakaan siitä että oli Joulunavaus. Ilma joo oli kurjahko, vettä tihkutteli. Mutta ei se mua haitannut. Sain varmaan aikaan sodan harakoiden kesken, sillä poislähtiessä autolla heitin pienen kaurakeksin palan neidin jäljiltä.. Joku harakoista bongasi sen.. Hetken päästä muutkin, että yhdellä oli herkkua.. siinä ne sitten jahtasivat sitä raukkaa.. :D
Lankaa ostin eilen 6 kerän verran, ja joo se oli sitä Floricaa Anttilasta, Plussa-kortilla 2 € kerä. Miettikää, että säästin yli 5 €, kun ostin nuo langat ja näytin korttia.. :DD Väriksi valitsin sellaista kanervansävyistä. Jäljellä kuin oli enimmäkseen keltaista, punaista ja oranssia..muista ei oikein mitään.. Käsityöt ei ole edistyneet..tänäänkin olen vain siivonnut ja pessyt pyykkiä. Nyt pitäs lajitella taas kerran pyykit ja viedä kaappeihin, booooring.. Ostin eilen sen Swifferin (?) ja siihen niitä *riepuja*, siis pyyhkeitä. Tosi siistiksi tuli keittiön lattia, illalla piti tietenkin testata heti ostos. :) Sanoin tuoneeni miehelle tuliaisen, joten heti tuli ihmettelemään viereen.. Pettyi pahemman kerran, kun olikin siivousvälineitä.. Totesi vaan, ettei kyllä oikein taida olla hänelle.. Miten niin?? Tänään on illalla kynttiläkutsut.. (rahaa paloi eilenkin jo ihan tarpeeksi..) Mutta illan emäntä sanoi kutsuessaan, että ei ole ostopakkoa, kahville tai glögille voi tulla pelkästään. Kehtaakohan sitä olla sitten ihan ostamatta, ylipäätänsä ketään, joka illalla tulee kutsuille.. Hmm... Kaiken lisäksi huominen kerho peruttiin tänään, kun kerhotäti ei ole paikalla, joten mennään sitten varmaan perhekahvilaan. Voi mua.. neiti 4v, kun on aika vallaton, kun paikalla on muita samanikäisiä.. :) Vapiskoon perhekahvilaan seinät jo nyt.. Katotaan nyt saanko tänään mitään aikaiseksi, tästä kun tuli tylsää tasapaksua tekstiä, ei kuviakaan.. Anteeksi.. :( Koitan kasata ajatukseni ja reipastua.. :) Kohta on taas kymmenen työtä aluillaan, eikä yhtään valmistu.. en muuten ole kummitytöltä kuullut mitään kommenttia kalenterista.. Pistää vähän miettimään..näinkö turhaa vaivaa..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti