sunnuntai 27. tammikuuta 2008

Edistyy, edistyy, mutta vielä on tehtävää..

Sain tänään toisenkin etukappaleen kietaisupuseroon puikoteltua, se tulikin osittain jo tässä vaiheessa kiinni toiseen kappaleeseen. Fiksun vinkin joskus luin, että hihat kannattaa tehdä samaan aikaan. Sitä ryhdyin nyt toteuttamaan, sillä inhoan sitä, että pitäisi saada kaksi tismalleen samanlaista kappaletta jotain.. Sukat ja tumput vielä menee, mutta isommat työt alkavat jo tökkiä. Joten erittäin huoletonta on nyt tuo hihojen teko, kun varmasti on molemmissa saman verran kerroksia. Ja onneksi ei tarvitse tehdä ekan kerroksen jälkeen mitään lisäyksiä enää.. Saa vaan neuloa loppuun asti. Se sopii mulle.
Mun täytyy varmaan järjestää toinenkin pikku arvonta ensi kuun lopulla.. Sen verran ahkerasti on tullut noita tilaajia blogilistan puolelle, ihan hetkessä, KIITOS! Mietin jotain kivaa sitten ensi kuun lopulle, kun kenties tulee tasaluku tuohon kävijämittariinkin ja siitä jo jonkinlaista arvonnan tynkää lupasin. En ole unohtanut. :)
On niin kiireinen ilta takana, että pakko päästä hetkeksi rentoutumaan sohvalle, puikkojen pariin. Tehtiin pari pellillistä pannaria hillon ja kermavaahdon kera, nam. Sitten oli se kiva projekti: 4 tyttöä kylpyyn.. Huh, onneksi on takana.
Mukavaa viikonalkua.. Huomenna saattekin sitten taas kuvaa puserosta.. Katsotaan kuinka edistyy vielä tänään.

Ei kommentteja: