maanantai 11. elokuuta 2008

Tiitos (=kiitos)

eli kuopuksen kielellä tiitos kommenteista. Ihanaa, että hupparitakki oli muidenkin mieleen. Mieskin sitä kehui, ja sai aivan kuningasidean.. Jos joku kehuu takkia ja tulee tilaisuus sanoa, että olen itse tehnyt.. voisin kuulemma tehdä niitä sitten muillekin halukkaille ja lisäsi perään että kauanko sitä tekikään.. MURR.. sanon minä. Vuosisadan idea tosiaan.
Tällä hetkellä ei nappaa mikään, sillä unohdin (miten voi unohtaa..) eilen huomauttaa, että sain jonkinlaisen mahapöpön tytöiltä. Olivat silloin anoppilassa ollessaan nähneet ripulitautiset serkkunsakin siellä.. Itse oksensivat sitten molemmat seuraavana yönä anoppilassa. Nyt kotona ollessa ei ollenkaan. ~5v neiti oksensi kahtena viime päivänä. Tosi ärsyttävää, kun olisi itsellä nälkä, mutta ei voi syödä, kun jo pelkkä ajatuskin oksettaa.. Tässä juuri jahkaan, että syödäkö vai eikö.. Oksentanut en vielä ole ja toivottavasti en oksennakaan.. Mahaa vain ilkeästi vääntää välillä. Ei oikein tule mistään mitään.. Hyvä kun jaksoin nousta laittamaan isot tytöt koulutielle.. Että tuplaiso-murr sinne serkkujen suuntaan, taas kerran.
Katotaan, jos jaksaisi alkaa sitä myssyä tekemään, tuohon huppariin.. Vaan kun syömättömyys aiheuttaa jo päänsärkyä ja ahkerasta neulomisesta on hartiat kipeänä.. Voi voi.. Taisi mennä valitukseksi koko postaus. No, antakaa anteeksi. :) Parempaa juttua ensi kerralla.. Moi!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi sentään mahajutut ovat inhokkeja! Kokeile vaikka juoda jotain, jos auttaisi päänsärkyyn (teetä, vissyä?). Myötätuntosäteitä täältä.

wool-lady kirjoitti...

Hupparista tuli hieno!!! Toivottavasti mahapöpö menee nopeasti ohi!

Stricker kirjoitti...

Huppari on tosi ihana!
Pikaista paranemista, mahapöpöt on inhottavia :-(. Munkin täytyy lähteä viemaan omaa 5-vuotiastani tänään lääkäriin, kun pitkäaikainen yskä ei vaan ala talttumaan ja haittaa pahasti nukkumistakin.