sunnuntai 21. lokakuuta 2007

Vielä huivi tälle päivälle..

Malli: Novita 2006 Talvi, malli 15, tai ainakin sinnepäin (vain pikainen vilkaisu ohjeeseen)
Lanka: Hjertegarnin Palermo
Koukku: Nro 8:lla virkkasin..(tytöt vieneet isomman..grr...)

Eli tuollaisen käärmeen sain vielä aikaiseksi vajaassa parissa tunnissa. Langat oli ostettunakin jopa juuri tuota mallia varten. Luultavastikin annan huivin siskolleni yhtenä joululahjana.. Oli kyllä nopea tehdä tuo huivi, mutta tuo pörrölanka pisti välillä hyvin tarkkaan mistä koukku pitäisi laittaa.. Mutta ajattelin vähän, että sama se..eihän se tuossa niin kovin tarkaan näy, muutenkin on kuin käärme, kiemurtelee ja vääntelehtii miten ja minne sattuu. Mutta ihanan pehmeä ja varmastikin mieluinen lahjan saajalle..toivon ainakin.
Olo ihan kuitti, kun olin ulkona reilusti yli 2h, siivosin varastoa (mieskin oli jopa apuna!). Sitten siistin haravan kanssa vähän pihaa. Vihdoin alkaa puut olla lehdettömiä, joten voi alkaa kuvitella haravoivansa.. Yleensä meillä on jätetty/jäänyt haravointi kevääseen, sillä metsää ja puita on niin paljon lähellä..olisi hullun hommaa siivoilla pihaa, kun jatkuvasti lentelee lisää lehtiä. Sitten siivosin sisällä ja lajittelin pyykin. Miksei sitäkin hommaa voisi tuo kuivausrumpu hoitaa??Lasten sukkia on niin ärsyttävää lajitella..ikinä ei muista kenen on mitkäkin ja niitä tuntuu riittävän..plääh! Äsken lisäksi pamautin sulakkeen..joten pikkuneidin huone sekä eteinen ovat ilman valoa..en jaksanut kömpiä eteisen pimeyteen sulaketta vaihtamaan.. mahtaa olla ylläri miehelle, kun aamulla lähtee töihin.
Paras ylläri odotti yläkerrassa, kun kävin katsomassa vielä tyttöjä..kissa oli oksentanut villamatolle pari klönttiä..ilmeisesti jotkin hiirennahkat..yöks..piti nekin sitten siivota vielä. Sieltä se eskarilaisen sängystä luimisteli mua tyytyväisenä.. Kissat..! Nyt pitää mennä nukkumaan. Huomenna ajattelin leipoa tyttöjen kanssa, saa nähdä tuleeko sopivaa rakoa päivän ohjelmaan.. kauppaankin pitäisi mennä, alkaa olla kaikki loppu. Lisäksi pitäisi postittaa parit huutonetin huudot..Paljon siis on ohjelmaa huomiselle, silti ajattelin ehtiä istumaan alas ja neulomaan

Ei kommentteja: