keskiviikko 9. tammikuuta 2008

Surua.. :( sekä jotain valmista

Koiramme sai eilen siskonsa perinnön: kaikki ruuat mitä jäi jälkeen.. Eli hänen koirasiskonsa kuoli eilen. :( Niin surullista. Nämä kaksi kaverusta tulivat aikanaan miehen veljen työkaverin äidiltä. Olivat ns. vahinkoja, joten huono olisi ollut kohtalo, jos ei olisi kukaan heitä huolinut.. Odottavan aika oli pitkä.. keväällä -99 viikkojen odotuksen jälkeen, saimme koiramme. Koirien emäntä päätti ensin antaa poikakoiran maailmalle, kun vaikutti pärjäävän paremmin omillaan jo. Parin viikon päästä antoi tyttökoiran, joka päätyi sitten miehen vanhemmille. Siitä lähtien nuo kaksi kaverusta olivat erottamattomat, eiliseen asti. Sokeritautihan sillä koiralla oli, jota hoidettiin insuliinilla. Näkö alkoi heikentyä, mutta muuten oli oma iloinen itsensä, kaikesta huolimatta. Oli vain heikentynyt kunto ja kuollut kaikessa rauhassa sitten.. *itkua* Lauantaina viimeksi näin..onneksi ehdin pitää hetken edes hyvänä..
Koirien äiti oli pitkäkarvainen Collie..isää voi vain arvuutella, kenties saksanpaimenkoira.. Meidän Sissimme muistuttaa joiltain osin hyvin paljon sellaista.. Mene ja tiedä. Kultaisia ja ihania koiria.. Surettaa niin kovasti, vaikkei omasta koirasta ole kyse. Mutta silti oli niin läheinen..välillä aina yökyläili. :) Kai se tästä, helpottaa joskus. Mä vaan olen sellainen itkupilli.. Onneksi sillä on nyt hyvä olla. Koskahan tämä alkaa kaipailla siskoaan?:

Mutta sentään olen saanut aikaiseksi miehelle ne hahtuvatumput. Laitoin aamulla ne pesukoneeseen, 40C ohjelma pikana, kesto n. 60 minuuttia. Unohduin sitten tekemään kaikkea ja kun puhuin puhelimessa.. muistui mieleen, että voi ei.. tumput pyörivät koneessa. Kipaisin koneelle.. Kesken linkouksen en ruvennut availemaan, vaan maltoin odottaa.. Huh, suht hyvältä näytti eivätkä olleet huopuneet kiinni (en muovittanut sisustaa..) Äsken otin ne sitten pöydälle, vähän venyttelin ja nappasin kuvan. Saavat kelvata. :D

Ennen ja jälkeen kuvat.. Kyllä ne näyttää hivenen lyhentyneen ja kutistuneen. Ja hahtuvaa jopa jäi pienen pieni nöttönen.. Pelko hahtuvan loppumisesta oli siis aiheeton, tällä kertaa. Huh.
Nyt mun täytyy taas kiiruhtaa. Tytöillä jatkuu liikuntakerho lomien jälkeen.. Joten asialliset vaatteet päälle ja menoksi.. Kuskia kun tarvitaan. Seuraavaa työtä miettimään.. Niitä kun on paljon mun päänsisäisessä listassa.. :)

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Lemmikin kuolema on aina surullinen asia, meilläkin pitää alkaa varautua siihen, että aika tulee loppumaan. Vanhempi koiramme täyttää 13v helmikuun lopulla, ja viime vuoden aikana vanhentunut todella paljon..