torstai 6. maaliskuuta 2008

Harmaa rinsessa prinsessalle

Tikuttelin nyt viimein valmiiksi.. samalla ihmetytti, että miten ihmeessä sain n. 24 h:ssa tehtyä isälleni joululahjasukat..jotka sentään olivat kokoa 46 (Fabelista ja kolmosen tikuilla..) Ja tätä en sitten vain kai ehtinyt tehdä. Nooh, joulua ennen tuli valvottua, nyt ei jaksa. Mutta pidemmittä löpinöittä.. Rinsessa:
Malli: Rinsessapipo Ullasta

Puikot: 3:n sukkapuikot

Lanka: harmaa Novitan merinovillainen Wool, 48 g (selittäkää tuo.. toista kerää jouduin aloittamaan hyvän matkaa työn lopussa.. Silti langan kulutus grammojen perusteella kerän verran.. Vajaa kerä..?? Hmm..)

Tässä välissä pitää todeta, että Blogger ei liitä kuvaa tuohon..Virhettä pukkaa.. ärsyttävää.. Koetetaan uudestaan ja löpistään jotain sillä välin. Hmm.. kauppaan pitäisi lähteä, keli vaan on hmm.. sangen luminen, sataa edelleen, tosin vähän, mutta koska sadetta on riittänyt aamusta lähtien, on sitä varmaan ihan tarpeeksi tiellä.. Siis liukasta. Ei kiva.
Synttärileipomuksia pitäisi miettiä. Onneksi on suurin osa tarjottavista ostettuna jo, kerrankin, niin pääsee helpolla. Kakku on tällä kertaa jotain muuta kuin maalattua marsipaania - ei jaksa..
Eilen toi postitäti ihan kotiovelle sen kerijälaitteen, tuli testattuakin jo ja todettua miten saa parhaimmat kerät.. Postikulutkin olivat vain 3,5oe - sangen edullista, sanon minä. Ne kun ovat nykyään ihan pilvisssä. Ja postista puheen ollen, Anne oli saanut pakettinsa (blogini lankamäärän arvauksen voittaja..) ja koska tein klassisen mokan ja unohdin napata kuvan voittajalle lähteneestä paketista.. niin se löytyy täältä. Hyvä, että tuli mieluinen ylläri.. :)
Ja edelleenkään ei kuvia ladattuna.. Kolmas yritys.. Mutta multa loppuu asiat.. Joten toivottelen aurinkoista talvipäivää ja lähden kauppaan.. Palaillaan, kun keksin mitä sitten tekisin.. Niin vaikea taas valita.. liikaa vaihtoehtoja tulvii joka paikasta.. Jahas.. nyt tuli kuvatkin, kolmas kerta toden sanoo, taas kerran.. Moi!

Ei kommentteja: