maanantai 31. maaliskuuta 2008

Kevät saa sekaisin..

Kiirettä on pitänyt. Lauantain *työpäivän* jälkeen en jaksanut oikein mitään. Sunnuntaina oli vähän kankea olo kaikesta kävelemisestä, kantamisesta ja heilumisesta siellä puutarhalla. Tiesi siis tehneensä jotain. Eilisen päivän käytin lähes kokonaan yläkerran siivoamiseen, sehän on tyttöjen valtakuntaa.. Kolme tyttöä kerää yllättävän paljon kaikkea ylimääräistä paperia ym nurkat täyteen.. Vieläkään en saanut valmiiksi. Ajattelin vielä tänään pestä ikkunat, siistiä laminaattilattiat.. hmm.. siistiä villamaton kynänpuruista (jäi kesken eilen - loputon työmaa..) Vaatteita tuli kasakaupalla pyykkiin, vaikka muka kaikki on aikanaan tuotu pestäväksi..just joo..(laitettu vaan kaappiin kaikki sekaisin ja ovi kiinni.. ihmettelinkin miksi valittavat, että ei ole paitoja tmv..syy siis selvisi..)

Mutta nyt aamulla tikuttelin ponchon valmiiksi. Kävikin niin, että Samos kerät tuli käytettyä ihan kokonaan, lankakin juuri ja juuri riitti täyteen 4 kerrokseen - ihan piti jännittää sitä. Palmaa jäi vähäsen.. (ärsyttävä nöttönen..) Mutta tälläinen siitä tuli:

Ohje: Novitan sivuilta; Kesä 2005 -lehdestä

Lanka: Novitan Samos (lehmuksen vihreä?), Palma (hento vaaleanpunainen) sekä kirjava Tango, yhteensä 138 g

Puikot: 5 pyöröpuikot

Muuta: Kivasti sai kulutettua noita muutamia yksittäisiä keriä laatikoista pois. Kiva malli.. Voisi tehdä useammankin..

Jotenkin tuntuu tylsältä ajatus, että tekisin toisen samanlaisen heti perään.. Mallissa ei tosiaan ole mitään vikaa, vaan pitäisi saada kokeiltua kaikkia kivoja ohjeita, joita on nyt taas tullut vastaan ihan liikaakin.. Mieli tekisi tehdä pitsihuiveja, kevätpipoja tytöille sekä lahjaksi.. Kaverisynttäreitä on taas tiedossa varmaan kahdetkin kuukauden sisään, ellen väärin muista.. Muutamat tumput kuopukselle olisi kivat.. Ääh.. ei varmaan tarvitse jatkaa listaa..ymmärsitte varmaan pointin.. :D
Kuopus sentään nukkuu hyvin sängyssään yöt ja päikkärit.. Viereen vaan tosiaan pitää mennä nukkumisavuksi.. ja hipsiä pois varovasti, kun on nukahtanut.. kertaakaan en ole vielä torkahtanut itse.. eilen illalla oli aika lähellä.. :DD
Pitää varmaan ruokkia neiti, kun pilkkii mun sylissäni jo.. Saisin sitten sopivasti päiväunille ja mentyä yläkerran siivousta jatkamaan.. Mielenkiintoista.. Onneksi oon jo voiton puolella.. Hyvää viikonalkua kaikille.. :D

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pontsosta tuli todella kiva. Nykyään en enää suostu neidin huonetta siivoamaan (16v), mutta ei kyllä pahemin siivoa itsekään. Onneksi vielä oven saa kiinni :)

Sannikka kirjoitti...

Niin on tutun kuuloista ;) Helpottaa ettei meillä olla ainoita kun tungetaan likaiset ihan muualla ku pykkikoriin, meillä ne löytyy kaapin alta.
Hyvää viikonalkua myös teille!

Taija K kirjoitti...

Hih, näyttääpä tutulta tuo pontso ;o) Nopeasti sait sen tehtyä, minä tahkoan ja tahkoan Pomatomuksia, eikä näytä valmista tulevan.. Toisaalta, tänään oli jo niin kuuma, ettei taida villasukille olla enää paljon käyttöä kuin kotona, joten mihinkäs tässä kiire.