tiistai 19. elokuuta 2008

Kerhoon..

Nimittäin tuo kerholainen.. Kuopuksen kanssa suunnataan perhekahvilaan. Se on kiva piristys viikkoon itsellekin, sekä kuopukselle taas kaveriseuraa.
Huivivaihdon huivista ei tullut ihan vielä valmista, pikemminkin mun sormista. Joten siksi pitää ottaa vähän etäisyyttä siihen. Oliskohan 8 kerrosta jäljellä.. Että ihan hyvin on asiat sen suhteen. Ei tule kiirettä valmistumisen kanssa. Jotain kauhukuvia mulla on, että koira syö sen.. joten koitan olla unohtamatta sitä mihinkään pöydälle yöksi. Viime päivinä sille on kelvannut mun vanhat lenkkarit.. repii ne aina alas kenkähyllystä ja järsii vain siitä toisesta kantapäätä; kuten tänäkin aamuna oli tapahtunut. Kynnysmaton kulmakin on alkanut maistua.. (Ikean kookosmatto..) Joten lienee paikallaan kaivaa se etikka esiin ja näyttää kuinka käy, kun ei uskota! (tää oli ihan kasvattajan vinkki.. että etikkaa sellaisiin paikkoihin, joihin herra alkaa iskeä hampaitaan.. )
Etsin Novitan sivuilta ohjeita niihin tyttöjen puseroihin.. Jengasta tehty huppari oli.. 450 g lankaa uppoaisi siihen. Sepä sopivaa, mulla on 500g sitä ällötys-oranssi-kuvioista. Mutta koska se on tyttöjen mieleen.. niin siitä lämmin huppari syksylle. Muistaakseni on olemassa myös jotain petrolinsävyistäkin.. Joten siitä toinen huppari.
Snylleni pitäisi keksiä seuraavan kuun pakettia.. Olen koittanut seikkailla hänen blogissaan, käydä läpi vanhempia postauksia ja saada jotain vihjeitä lisää pakettiini.. Ja todellakin pitää mielessäni Snyn toiveet, kun mietin sisältöä. Tämän kuun paketti onkin jo hoidettu.. Mulla on paha tapa jättää joskus asiat viime tippaan..tulee muka tehtyä paremmin kiireellä (ihme logiikka) Mutta Sny-jutun kanssa sitä ilmiötä ei ole.. Miksihän.? :)
Torstaina olisi kaverisynttärit esikoisella.. Jotain lahjaa.. Mitäs sitä tällä kertaa keksisi. Neulottu Hello Kitty? Taas pipo? Hmm.. se on taas se sama vika, että aika käy vähiin, joten kauheasti ei voi suunnitella..
Nyt suihkuun, että ehditään kerhoonkin.. Moi taas..

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Meilläkin alkaa taas tänään esikoisen kerho. :) neulottavaa olen minäkin yrittänyt etsiä. jotain kivaa, pitää vaan ensin päästä lankakaupoille... :)

Kirsi kirjoitti...

Vielähän tässä on aikaa neuloa! Itsellänikin on vielä aika pahasti vaiheessa huivivaihtohuivi.

Anonyymi kirjoitti...

Etikka tehosi meillä, kun koiruli pentuna alkoi jyrsiä sähköjohtoja. Uskoi muuten kerrasta :)