keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Laskin langat..

Huh.. jossain kohtaa on varmaan laskut seonneet aiemmin.. tai sitten on seonneet nyt tällä laskukierroksella.. Saldoksi sain nyt 50 kg ja 188 g. Langat on nyt mun tavalla taulukossa.. Ehjät kerät on suurin piirtein kaikki omilla nimillään ja grammoillaan taulukoitu. Jämälangat ja muut epämääräiset langanloput ovat könttäsummina. Katsotaan toimiiko. Listaamatta on nuo langat, jotka ovat tällä hetkellä kiinni Jussi-sukissa. Listaan sitte, kun on mahdollista.. eli kun valmistuvat joskus..

En ole nyt tänään tarttunut puikkoihin ollenkaan.. Vakaa aikomus kyllä oli. Päätin kuitenkin setviä langat loppuun asti ja järjestellä samat kerät samaan laatikkoon.. Ostosten jäljiltä olivat päätyneet kaikki sinne missä oli aikanaan tilaa.. Joten kerä siellä, toinen täällä -tyyliin. Katsotaan nyt kauanko saan pidettyä kirjanpidon kunnossa, puhumattakaan laatikoiden järjestyksestä.
Eilen sain lisää tilauksia.. Onneksi sentään on aikaa liki jouluun asti neuloa.. Tällä kertaa saan neuloa ihan oman käden mukaan.. nimittäin kahdet mustat tumput *isoille tytöille* (alle ja yli 20-vuotiaat) ja tietty tumppuihin Hello Kittyt. Mustaa lankaa pitää muistaa ostaa.. Ei ole tarpeeksi omasta takaa - yllättävää!

Tänä iltana oli ykkösten vanhempainilta, melkein 1,5 h meni. Paljon asiaa.. :) Tytön saneluvihkoon kurkkasin.. oli taas kaikki ollut tänään oikein. Joten voi olla tosi tyytyväinen. :) Muutenkin tuntuu olevan luokalla asiat hyvällä mallilla, paremmin kuin viime vuonna..
Marjut oli muistanut monella plakaatilla:


Kiitos paljon näistä. :) Kiva, kun jaksat aina käydä *vierailulla*. Kommenttejasi on kiva saada ja lukea. :) Eteenpäin en nyt enää toistamisen jaksa laittaa näitä tunnustuksia, silti näitä on aina yhtä mukava saada.

Järkevintä olisi nyt mennä nukkumaan.. On niin väsy olo. Kyllä tuo Jussi-sukka odottaa neulojaansa. Jos saisi aamulla loppuun.. Voisi sitten aloitella sille paria. Mielessä vaan kävi, että lähtisin huomenna kaupoille. Tällä kertaa vain pääasiassa ruokaostoksille.. Ja sitä mustaa lankaa pitää kyllä ostaa, että on sitten lankaa, kun inspis iskee! Mutta muutoin pitää pärjätä tuolla 50 kg:n lankasaaliilla..(oonkohan laskenut jotain tuplaten..hmm.. epäilyttää)

Nyt pikainen blogikierros teen kera ja sitten petiin.. Huomiseen! Kiva, kun kävit!

5 kommenttia:

wool-lady kirjoitti...

Täällä on aina kiva käydä lueskelemassa juttuja ja ihastelemassa käsitöitäsi. Eli kiitos SINULLE!!

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Järkyttävä lankamäärä.. ;oDD
Mulla on vain noin kymmenen kilon varasto, ja sekin aiheuttaa välillä huonoa omaatuntoa.. ;oP

Anonyymi kirjoitti...

Hupsis, onpa sinulla lankoja. Mutta toisaalta olet niin tuottelias, että tarvitsetkin kunnon varaston.

Minun pitäisi jäljitellä silmukoita yhteen kuvioon, mutten kerta kaikkiaan osaa :(

Anonyymi kirjoitti...

mä oon aina ihmetellyt ihmisiä joilla on monta kiloa lankoja(lähinnä minne ne semmoset esim. 15 kilon lankamäärät säilöö), nyt jokunen aika aloin miettiä oman lankavarastoni painoa, kun eivät enää mahdu rottinkiseen pyykkikoriin. Langat lattialle, talousvaaka jämäkerille, paperia ja kynä ja eikun hommiin. Lopputulos: ups, mulla on 7,5 kiloo lankaa, miten tää on mahdollista? eihän mulla ole oikeastaan edes lankoja mistä tehdä mitään(no ei kyllä kun suurin osa langoista onkin ykköskeriä, heräteostoksia pahimmillaan)! Avokki nauro mulle päin naamaa kun aikoinaan suureen ääneen sille ihmettelin et minne ihmiset saa laitettua lankoja jos on useita kiloja, tai vielä enemmänkin... taidan olla tästä lähtien ihan hiljaa... =)

Eua kirjoitti...

Oletpas ollut ahkera!
Kesällä sain langat (ainakin suurimman osan...) järjestykseen laatikoihin. Punnita en totisesti uskalla... Mutta vaikuttaa siltä, että lankamäärä aina vain lisääntyy, vaikka kuinka koko ajan kudon. Miten se on mahdollista???