perjantai 2. tammikuuta 2009

Jos se nyt tästä..

Puolet päivästä meni niiskuttelun parissa, mutta jos se nyt tosiaan tästä helpottaisi. Se on jo selvä, että ns. vapaa-aika = neulonta-aika vähenee keväällä. Mutta jospa paksu lanka ja puikot auttaisi asiaan..? Täytyy siis avata vuoden neulomukset niillä.. ja kas, sopivasti vaaleanpunaista Mamboa on muuttanut muotoaan.. kerästä kappaleiksi, nimittäin etukappaleiksi:

Olin nyt sitten fiksu ja tein ihan ohjeen mukaan. Ensin vasemman puolen ja kun se oli valmis laitoin hakaneulat nappien paikoille ja tein toiseen kappaleen reiät sen mukaan. Paksusta langasta oli helppo tarkistaa myös kavennusten oikeat kohdat. Lisäksi yläosan ainaoikein-neule helpotti kerrosten laskemista, kuten myös reunassa olevat ainaoikein-kerrokset. Ei tullut kömmähdyksiä. Hihat ovat vielä tekemättä. Jos olisin ollut reipas, nekin olisi jo tehtynä. Surkutteluun ja niiskutteluun meni oma aikansa.. Illalla pitikin sitten vähän siivota, kun pariin päivään en sitä ollut tehnyt.

Eilen illalla poukkoilin Facebookin sivustolla piiiitkälle yöhän - ei ehkä kannattavaa. Mutta kavereita löytyi ainakin joitakin. Sieltähän löytyi neulonta- ja villasukkafanittajien- ryhmiä.. siellähän minäkin sitten olen. Vapaasti saa kaveerata, jos joku bongaa.. :D

Kurkku on taas kipeä.. great! Uiminenhan siihen auttaa, varsinkin näillä keleillä. :D Saapi nähdä mitä anoppi-rakas tykkää 60v-ylläristään. 3 tuntia uimista kylpylässä.. Hän kun luulee valmistelevansa huomenna sunnuntaiksi taloa ja kahvitustarjottavia vieraita varten.. Mulla menis käämit tollaseen ylläriin. Kai appiukko istuttaa sen vain autoon ja homma selkiää, kun perille pääsevät.. piiiiitkiä pinnoja ja hermoja anopille. Onneksi mulla ei ole osaa eikä arpaa ylläriin.. mää vaan menen mukana, vaikka kipeänä.. Eräät eivät vain käsitä.. murr..

2 kommenttia:

TiinaR kirjoitti...

Kaikesta huolimatta mukavaa alkanutta vuotta :)

Sini kirjoitti...

Täh? Onko se siis niin että anoppi valmistelee kaiken mahdollisen synttäreitä varten ja sitte se kaapataan kylpylään? Eli se tekee kaiken turhaan? Vai ymmärsinkö mä väärin? Jos ymmärsin oikein niin mä en ainakaan suostuis lähtemään mihkään =D, jäisin vaikka yksin kotiin tuhoomaan kahvitarjoiluja.