perjantai 20. helmikuuta 2009

Vihdoin valmiit!

Esikoisen Kerttu-sukat ovat valmiit - jihuu sen kunniaksi. Tässä todiste:
Lanka on sitä ihanaa ja kauan pihdattua Nalle coloria.. onneksi sitä taas on kaupassa.. :) Sukkiin sitä kului 60 g ja puikot oli 3,5 sukkapuikot. Tein isoimman koon mukaan ja muka itselle.. onneksi tajusin, että ehkäpä ne eivät sovikaan omaan jalkaan.. Ja esikoisen 34 koon jalkaan tuli sopivat; mallikertoja on 5 varressa ja 6 jalkaosassa, ennen kärkikavennuksia..

Kävin tosiaan eilen sitten , yksin, Porissa ostoksilla.. Mutta ei siellä Sokoksella mulle mitään ollut.. aika pliisut lankaviikot.. koko viikonhan piti Porissakin ne olla.. Mutta enää ainakin oli pienessä korissa joitakin alennettuja lankoja.. joten mitään en ostanut. Kävin muissakin kaupoissa (Vapaa Valinta, Prisma, Anttila..) eipä tarttunut niistäkään mitään lankaa.. ja ihan hyvä niin. Paluumatkalla hain vihdoin Tinttamarellin paketin postista.. ja siellä oli mitä pitikin eli:

Sentään sain lapsille paljon vaatetta ja halvalla.. Seppälässä oli paljon alennettuja vaatteita muutamalla eurolla.. Esikoiselle löysin collegepuvun ja kylpytakin vain kolmella eurolla.. iso läjä paitoja - joista oli isommilla neideillä jo *pulaakin*.. Tuntuu neidit kasvavan.. Ja kahdelle isommalle menee melkein mistä vaan samankokoiset vaatteet.. mikä on ihan hyvä asia.. jos vaan suostuvat aina käyttämään vaatteita sovussa.. :)

On ollut ihan outoa olla yksin.. tai kaksin koiran kanssa.. Jospa sitä vähän siivoisi ja sitten olisikin aikaa etsiä uusia lankoja puikoille.. ja mielellään jotain joka myös valmistuu nopsempaan kuin nuo sukat.. :) 

Aurinkoista perjantaita kaikille!

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kauniit sukat:)

Keittiövaaka kirjoitti...

Ihanan pirtsakat värit! :)

Anonyymi kirjoitti...

Kauniit on sukat, kuten muutkin työsi ovat.

wool-lady kirjoitti...

Ihania nuo sinun kertut.. voi kun jaksaisi joskus itsekin tehdä!
Itsellä tuli juuri valmiiksi sukat tyttären nukelle ja samaan osoitteeseen on puikoilla myös pipo. :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat kertut!Tuo lanka on kyllä kauniin väristä!:)

Mitä kuuluu?

Mikaela kirjoitti...

Toivottavasti kaikki on ok, vaikka et ole blogissa ollut?! Kaipaan niin sinun kirjoituksia ja kuvia valmiista töistä... Hyvää kevään odotusta sinulle! :)