maanantaina 29. syyskuuta 2008

Pitihän sitä testata..

Lankaa nimittäin:
Ostin aamulla Lidlistä neljän kerän paketin lankaa. Pähkäilin pitkään minkä sävyn otan. Mukaan lähti sitten tuo kirjava lanka. Testimielessä tein sitten sukkaa kuopukselle, koko 22/23. Yksi sukka siis valmiina, jokunen tunti siihen meni.. Aika nihkeätä kolmosen puikoilla. Muutenkin on jotenkin vilu ja sormet kohmeessa, nyt vielä neulomisesta kipeät - ei kiva!
Ekaluokkalaisen heiluvat hampaat nypättiin pois, mutta tosin vain ylhäältä. Alhaalta käskivät irroittaa itse. Melkein antoivat ymmärtää, että mitäs tänne tulette noin pienen asian takia.. Eipä ollut kyllä mun idea. Koululaisen sain sitten ajoissa koululle.. Ajeltiin loppu porukan kanssa Lidlin suuntaan; odoteltiin 15 minuuttia autossa, kun kauppa ei ollut vielä auennut. Olo oli kuin niillä eläkeläisillä oven takana; kamala hinku päästä kauppaan.. :DDD No ei vaan.. Ostettiin me ruokaakin samalla.. Ladoin maitoa niin ahkeraan kärryyn, että kassalla laskin tölkkejä olevan 11.. kai niillä hetken pärjätään.. tai sitten ei. :D
Nyt pitää laittaa taas kutimet sivuun ja alkaa ruuan laittoon..
Kiitokset Rouva Oranssille hyvästä vinkistä.. Heti kävin Googlen avulla tutkimassa tuotetta. Laitan kyllä harkintaan ja ostolistalle..hinta on tosiaan hieman korkea.. Jotain pitäisi keksi, kun harjaamisen ja kampaamisen jälkeen lattiat on mustanaan karvaa.. ja olisitte nähneet lattian sen jäljiltä, kun mies piti koiraa hyvänä.. Huh sentään!
Mutta nyt keittiöön.. Likoilla on illemmalla taas tyttökerho ja koiran kanssa kulutetaan se aika lenkillä, kylällä.. Palaillaan!

sunnuntaina 28. syyskuuta 2008

Mä tein sen!

Sain sen sukan takkuamisesta huolimatta valmiiksi. Jee! Siinä ne nyt komeilee (viimeistelemättä ja höyryttelemättä..):
Ohje: Stitch'n bitch -neulojan käsikirjasta, Jussi-sukat, koko 46
Lanka: Novita 7 veljestä oranssi ja kirkas vihreä, kulutus yht. 186 g
Puikot: 3 ja 4 sukkapuikot
Lisäksi ahkeroin päivällä ja tein piiiitkään himottuja Dallas-pullia.. Pullataikinasta tuli aivan unelmaisen pehmeää.. (miksi aina silloin, kun ei ole mitään erityistä syytä leipoa..) Osan koristelin ja hyvälle maistui:
Jotta sunnuntai maistuisi oikein makealla tein vielä Tosca-piirakkaa.. Ihan siksi, että käteeni osui mantelilastupussi, kun etsin jotain maustetta laatikosta.. Pussin kyljessä ollut ohje *pisti* silmään.. ja hetken päästä olinkin jo tekemässä taikinaa.. Pienestä se joskus lähtee.. :D

Nyt pitäisi olla jo nukkumassa.. Aamulla on tosi aikainen herätys, kun 8.00 pitäisi olla Terveyskeskuksen hammashoitolassa. Itepähän aikaan suostuin. Jotta elämästä ei puuttuisi kiireitä niin.. Ekaluokkalainen pitää toimittaa kouluun ennen 8.30, sillä lähtevät koululta linja-autolta naapurikaupunkiin; siellä on koululla jokin esitys.. (hyvä äiti, kun ei muista mikä..) Joten pitää tehdä heti selväksi, että on kiire.. ja kiva, jos vastassa on se kaikkien inhoama hammaslääkäri. Suuhygienisti passitti meidän hammaslääkärille, kun ei tiedä mitä pitäisi tehdä ekaluokkalaisen etuhampaiden kanssa; uudet kasvavat maitohampaiden takana.. ja maitohampaat pysyvät sitkeästi kiinni. *huokaus*

Katsotaan mitä huominen tuo. Koska olemme huomenna ajoissa liikkeellä, ajattelin ajella Lidliin.. joo..en varmaan menekään tsekkaamaan lankavalikoimaa.. Mitä te oikein luulitte..? Oliko siellä jotain lankaa vai.. :DDD

Mulla on toivoa..

vai pitäisikö sanoa, että sukalla on toivoa valmistua.. Katsokaa vaikka, hitain osuus on valmis:
Harmi vain, että nyt pitää ensin taas kerran saada nurkat siistiksi. Eilisen päivän melkein kokonaan käytin perusteelliseen siivoukseen.. Sen jälkeen juoksutettiin koira ihan väsyksiin heinäpellolla (ruohoisella).. (Ketähän siinä väsyi eniten..? )Koira ei olisi millään lähtenyt pois, vaikka oli juossut hullun lailla.. :) Sen päälle harjattiin koiran turkki ja käytin sen saunassa pesulla.
Kaikesta harjauksesta ja pesusta huolimatta lattiat on taas kerran mustanaan karvoja. Ei tarvinnut kuin vähän silittää niin kasa karvoja valui selkää pitkin, siis koiralla.. ei mulla. Kauanko tuota karvanvaihtoa pitää kestää/sietää..? Murr!! Selkeästi huomaa koirasta kuinka musta karva *väistyy* ja tilalle tulee vaaleaa..Joten, imuri laulamaan. Päivän ruokaa mietinnän alle ja sitten neulomaan sukkaa..jee!
Se on totta, että käsityötään on arvostettava. Se on vain niin hitsin vaikeaa hinnoitella.. Viime vuonna olin tekemisissä ihanan pipotilaajan kanssa.. hän itse määräsi, että maksaa piposta ainakin 15 e, koska työstään pitää saada myös tekopalkka.. Mutta hän ompeleekin itse ja tietää ettei mikään valmistu ihan itsellään.. Jos nuo Jussi-sukat olisivat tilaussukat, pyytäisin varmaan omaisuuden niistä.. sen verran pahasti nyt takkuaa tekeminen.. Mutta ei nyt auta valitus..itsepähän aloin tekemään.. Luulisi, että olisin jo kerrasta viisastunut..
Aurinkoista sunnuntaipäivää.. (ainakin meillä.. :) )

perjantaina 26. syyskuuta 2008

Ostin..

"vain" sen mustan kerän seiskaVeikkaa sekä 2 vaaleanpunasävyistä Novitan Cocosta.. jee.. Hillitsin itseni. Edes Prisman 1,50e tarjous Tiina-langasta ei loppujen lopuksi innostanut. Mustaa meinasin napata jokusen kerän (omaa neuletakkia varten), mutta tulin kai järkiini ja ajattelin, että kaipa kotoakin löytyy. Ja löytyyhän sitä..jotain. Ei vaan ikinä sitä mitä tarvisi. Niinpä niin.
Prismasta ostin pienen jahkailun jälkeen myös Filatin uusimman neulelehden. Pikaselauksella lehdessä näytti olevan kivoja malleja.. Joo.. onhan niitä kivoja malleja tosi monessa muussakin lehdessä, joita jo on ostettuna.. ja lainattuna kirjastosta.., tiedän.. Mutta silti. Ihan aikuisten oikeasti lehti oli sisällöltään erittäin lupaava. :)
Ehdin tarkistaa jämälangoista, että Jussi-sukkiin löytyy jämälankana samaa vihreää.. Joten eiköhän niistä langoista sukat saada. :) Ei siis paniikkia. Jos mä huomenna aloittelisin sitä sukkaa. Kun niiden jälkeen pitää päästä neulomaan vaikka mitä.. Esimerkiksi ne mustat Hello Kitty-tumput x 2, jotka on tilattu. Äiti tänään kyselikin, että mitä mä rahallisesti niistä pyydän.. Enpä osaa sanoa.. ettei sitten sanota, että on ahne.. Äiti muistutti vielä, että maksoivat ne Kitty-tumput Seppälässäkin ainakin 7,95e.. Niinpä. Olisko joskus paikallaan sanoa ei.. Mutta kun mä tykkään neuloa.. Olen koukussa siihen..neulomiseen.
Kotiinpaluumatkalla mietin, että jos tekisin itsellekin Kitty-tumput ja pipon viimoja vastaan.. Sopisi varmaan tosi hyvin. Tytöillekin olisi tarpeen miettiä lisää tumppuja, pipoja, sukkia.. Aika vaan on rajallista.. ja oma jaksaminen. Nyt on sellainen tunne, että pitää mennä nukkumaan.. ja iltasaduksi Filatin neulelehti. Jeps.. Moikka!

Jos sitten tänään..

lähtisi kauppoihin. Eilen ei vain napannut. Eikä se Jussi-sukkakaan valmistunut. Siivosin eilen pihaa ja raivasin samalla osan kesäkukista tunkiolle. Kaikkea en sentään vielä raaskinut hävittää, kun olivat kauniisti kukassa.. Samalla siivosin autolle paikan varastoon. Mies kun oli saunaremontin jäljiltä heitellyt ylijääneen puutavaran ym roskat varastoon ja ovi kiinni. :O
Tänään kuitenkin ahkeroin ja sain äsken ekan Jussi -sukan valmiiksi. Tässä todiste:
Koirakin päätti tulla taas kerran kuvaan.. oikein linssilude.. Vaan eipä mahtunut muuta kuin pala karvoja kyljestä.. :D

Toinen sukka tarvisi vielä saada aikaan. Tökkii vaan pahasti. Kelpaisikohan iskälle vain yksi..? Vaihtelee sitä sitten jalasta toiseen.. No joo. Kai se on tehtävä, kun aloitin. Arveluttaa vain riittääkö vihreä lanka, kun jäljellä on reilut 70 g. Hemmetti, jos loppuu kesken. Pitää tarkistaa jämälaatikosta jos siellä oleva keränloppu olisi samaa vihreää. Grrr!

Nyt teen äkkiä pikaruokaa ja odottelen miestä kotiin. Sanoi itse, että pääsen nyt hyvin kaupoille, kun hän pitää taas puolipekkasen.. Ja minähän menen kauppaan.. :) Joten palaillaan!

keskiviikkona 24. syyskuuta 2008

Laskin langat..

Huh.. jossain kohtaa on varmaan laskut seonneet aiemmin.. tai sitten on seonneet nyt tällä laskukierroksella.. Saldoksi sain nyt 50 kg ja 188 g. Langat on nyt mun tavalla taulukossa.. Ehjät kerät on suurin piirtein kaikki omilla nimillään ja grammoillaan taulukoitu. Jämälangat ja muut epämääräiset langanloput ovat könttäsummina. Katsotaan toimiiko. Listaamatta on nuo langat, jotka ovat tällä hetkellä kiinni Jussi-sukissa. Listaan sitte, kun on mahdollista.. eli kun valmistuvat joskus..

En ole nyt tänään tarttunut puikkoihin ollenkaan.. Vakaa aikomus kyllä oli. Päätin kuitenkin setviä langat loppuun asti ja järjestellä samat kerät samaan laatikkoon.. Ostosten jäljiltä olivat päätyneet kaikki sinne missä oli aikanaan tilaa.. Joten kerä siellä, toinen täällä -tyyliin. Katsotaan nyt kauanko saan pidettyä kirjanpidon kunnossa, puhumattakaan laatikoiden järjestyksestä.
Eilen sain lisää tilauksia.. Onneksi sentään on aikaa liki jouluun asti neuloa.. Tällä kertaa saan neuloa ihan oman käden mukaan.. nimittäin kahdet mustat tumput *isoille tytöille* (alle ja yli 20-vuotiaat) ja tietty tumppuihin Hello Kittyt. Mustaa lankaa pitää muistaa ostaa.. Ei ole tarpeeksi omasta takaa - yllättävää!

Tänä iltana oli ykkösten vanhempainilta, melkein 1,5 h meni. Paljon asiaa.. :) Tytön saneluvihkoon kurkkasin.. oli taas kaikki ollut tänään oikein. Joten voi olla tosi tyytyväinen. :) Muutenkin tuntuu olevan luokalla asiat hyvällä mallilla, paremmin kuin viime vuonna..
Marjut oli muistanut monella plakaatilla:


Kiitos paljon näistä. :) Kiva, kun jaksat aina käydä *vierailulla*. Kommenttejasi on kiva saada ja lukea. :) Eteenpäin en nyt enää toistamisen jaksa laittaa näitä tunnustuksia, silti näitä on aina yhtä mukava saada.

Järkevintä olisi nyt mennä nukkumaan.. On niin väsy olo. Kyllä tuo Jussi-sukka odottaa neulojaansa. Jos saisi aamulla loppuun.. Voisi sitten aloitella sille paria. Mielessä vaan kävi, että lähtisin huomenna kaupoille. Tällä kertaa vain pääasiassa ruokaostoksille.. Ja sitä mustaa lankaa pitää kyllä ostaa, että on sitten lankaa, kun inspis iskee! Mutta muutoin pitää pärjätä tuolla 50 kg:n lankasaaliilla..(oonkohan laskenut jotain tuplaten..hmm.. epäilyttää)

Nyt pikainen blogikierros teen kera ja sitten petiin.. Huomiseen! Kiva, kun kävit!

maanantaina 22. syyskuuta 2008

Pallo kutistui..

lopputuloksena yksi isompi neulottu huivi ja kolme virkattua huivia:
Päivällä sain valmiiksi siis vielä kaksi virkattua huivia (42 g + 37 g langankulutus). Pallosta jäi jäljelle vajaa 2 m:n pätkä.. Aika hyvin siis tuhottu. :) Itselle tarkoitettu värikäs kerä on vielä jäljellä.. Siitäkin teen varmasti sekä neulotun että virkatun huivin..
Iskän Jussi-sukatkin edistyvät, ensimmäiseen sukkaan tein kantapään ja muutaman kerroksen sen jälkeisiä kavennuksia.. Edistystä!
Mieli tekisi aloittaa jo lisäksi jotain muutakin.. Vihervaara huutelee yhä ykkösenä, mutta heti sen jälkeen jonottaa villahaalari kuopukselle.. Äidiltä saatu Rondon Pirta Tanhu oisi oivaa siihen tarkoitukseen. Lisäksi mohairvillalankavyyhdit huutelee lämpimäksi neuleeksi. Dropsin valikoimaa jo tutkin tänään ja yksi perusmallin neule oisi ok.. Langan riittävyys arveluttaa, siksipä tutkin vielä varmasti monia vaihtoehtoja.. Ja sukiksi huutelee sukkalangat laatikoista. Joulukin lähenee.. alkaa jo ahdistaa! Joten neulo, neulo.. siis minä.. :D
Nyt on pakko lähteä nukkumaan.. väsyttää! Aamulla on taas kerho-/perhekahvilapäivä tiedossa! Öitä.

Huiveja valmistuu..

Tuo iso pallo on oikeastaan aika mukavaa neulottavaa.. Tunnin sähkökatko (Fortumilla jotain verkkotöitä alueella..) esti kotitöiden teon.. heh.. Joten neuloin huivin valmiiksi ja virkkasin pikapikaa toisen. Nyt on reilusti yli puolet kerästä neulottuna. Tälläisiä huiveja sain aikaiseksi:
Tämän neuloin ihan kokeilemalla samannäköiseksi kuin Lavikolla tehtiin. (ehkä olisi kannattanut katsoa miten siellä neulottiin.. katsoin vain neulepintaa etäältä.) Lankakohdilla on yhteensä 8 silmukkaa (reunoissa yhdet ja pampuloiden välissä 2 silmukkaa..) Puikot olivat 3,5 (suositus 8-9) Näin neuloksesta tuli tiiviin näköistä ja lankavälit melkein hukkuvat pampuloiden väliin. Huivin pituus on 93 cm ja langankulutus 93 g.

Tämän virkatun huivin malli on uusimmassa Modassa (olikohan se 5/2008). Koukkuna mulla oli 6 ja lankaa kului 33 g. Huivin pituudeksi sain 110 cm.
Sitten vielä nämä värikkäät sukat.. Hieman erilaiset värit mun Jussi-sukissa:
Eivätpä katoa kaapin perälle harmautensa takia. :D En tiedä näkyykö tuo vihreä selkesti, mutta kirkas vihreä se on. Taitaa salama syödä enimmät kirkkaudet. Se on sitten eri asia mitä iskä tuumaa lopputuloksesta.. Mutta luulen ja oletan, että väritys on sivuseikka. Menee vaan hetki neuloa noita, kun tulee nyt taas kaikkea muuta välillä ja jalan koko on 46!
Nyt mennään ruokailemaan.. palaillaan!

sunnuntaina 21. syyskuuta 2008

Iso pallo kutistuu..

Päivä meni ohi hujauksessa.. Mitä sitten sain aikaiseksi? Hmm.. Kerin lankoja kerijälaitteen kanssa. Osaa aloitin jo laittamaan taulukkoon excelillä, paljon on silti sinne laittamatta. Inventaario jatkuu aina kun ehdin. Siihen asti mennään noilla grammoilla ja kiloilla, kun on viimeksi laskettu. Luotan kyllä kirjanpitooni, mutta jotenkin on kiva saada kaikki taulukolle.. Mistäpä sitä ikinä tietää päätyykö langoista tytöillekin jotain.. Yläkerrassa näkyi olevan kerä ja koukku hyllyn reunalla.. Tarttuvaista tämä tauti.



Ehdin kuitenkin lankojen hiplailun lisäksi selvitellä syystamineita kunnolla esille. Joten nyt on enemmän pipoja ja tumppuja neideille. Viimeisetkin kesätamineet koitin raivata pesupaikkaa kohti. Kuopukselle löysin paljon nyt jo sopivaa tai sopivahkoa vaatetta laatikoistani. Voi sitä kiukkua mikä pienestä tytöstä lähti, kun kaikkia olisi pitänyt saada sovittaa. Ekaa kertaa kuulin hänen suustaan olevani tyhmä äiti.. :D Mistä lie oppinut..? :DD




Päälle päätteeksi oli vielä siivottava alakerta... Lattiat olivat parin päivän imuroimattomuuden jäljiltä melko karvaiset. Koira edelleen vaihtaa karvaansa.. grr.. Vasta BB:n alkamisen aikaan oli mahdollisuus vain istua ja ottaa kudin käteen. Aluilla on iskälle Jussi-sukkaa, värit ovat melko mielenkiintoiset.. Vilautan ensi kerralla.. :) Mutta koska äitini pähkäili huivin neulomista siitä isosta pallokerästä (Big Ball Funny), lupasin kokeilla myös omalla yrityksellä. Useamman kerran purin ja kolmannella puikkovalinnalla ja omalla pähkäilyllä sain aikaiseksi sellaista jälkeen, kun Lavikolla oli puikoilla (ihan ulkomuistista..) Kaunista pintaa sai aikaiseksi. Kuopukselle valmistuu huivi tästä:

Tähän loppuun vielä jotain kivaa. Kommentteihin oli tupsahtanut viestiä, että plakaattia pukkaa. Tällä kertaa tälläinen:

Hups, tulipa iso.. En kyllä jaksa enää pienentää! Tunnustus tuli Sekakäyttöä -blogista, huivivaihtoystävältä. Kiitos. Eteenpäin tämä annetaan viidelle blogille.. Hmm..

Nyt hyvää yötä ja iloisen aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille!

perjantaina 19. syyskuuta 2008

Paljon kuvia, paljon lankaa.. kuinka näin kävi..?

Kiitos teille taas kommenteista.. Kerttu-sukassa on jotain taikaa.. valmistuu melkein itsellään. Uskokaa pois. Ihmettelen sitä itsekin.

Luvassa siis monen monta kuvaa langoista. Muutaman kerän ostin itse.. Loppuihin on sitten syyllinen äitini; osan antoi kaapeista ja osan osti Porista Lavikolta! Joten lankojen pariin siis:

Tässä kaapista löytynyttä Rondon Pirta Tanhua, näytti olevan 100% superwash-villaa, sitä on 900 g:n verran.


Kaunista ja pehmeä mohair-villalankaa (30/70), Gjestalin ja näköjään Anttilasta ostettu markka-aikana. Mahtaisiko saada lämmintä päällepuettavaa neulottua tästä itselle..? Lankaa on vain viisi vyyhtiä eli 500 g.


Pussillinen valkoista, vielä selvittämätöntä lankaa. Kevyttä, ei aavistustakaan mitä se on, kaipa siinä edes hitunen villaa on.. Pitää tehdä testi tulitikun kanssa, kun ehtii. Ohuehko kuitenkin on..ja lankaa yhteensä 383 g.


Epämääräinen kassi täynnä lankaa ja yksi keskeneräinen sukka.. Pitää selvittää kassin sisältö, kun jaksaa.. Ja myös lisätä varastoon. Kirjoneulesukka, joka löytyi kassin pohjalta, päätyy purettavaksi. Tyly kohtalo.


Isot pampulalangat oli äiteen idea.. Vaaleasta tulee lapsille, kirkassävyisestä itselle.. ja varmaankin jää yli omasta kerästä, niin siitä jää jollekin lapsista varmaan riittävästi huivia varten. Lankaa pallossa on 200 g, joten näistäkin tuli jo 400 g, huh..


Novitat on omia ostoksia, Tenneseet Anttilasta 2,10 e hintaan. Ajattelin tehdä Hello Kitty -puseron kummitytön marjapuuro-Tenneseestä, joten valkoinen Tennesee tuli tarpeeseen.. joopa joo. Mambot oli sikahalpoja ja ostin ne täysin Vihervaaraani varten. Lankaa on ennestään reilut 8 kerää, joten nyt ei pitäisi varmastikaan loppua kesken, niinhän mä luulen.. :D Hintaa kahdelle kerälle tuli 5,10 e yhteensä. Kassalla kun sai vielä -15 % S-korttia näyttämällä, joten halpaa, halpaa.. :)


Tiny Totsit oli äidiltä.. ja Alfat ostin esikoista varten; pipo ja tumput. Väri on niin yhteensopiva tän hetkisen kevyttoppatakin kanssa, että ei ole tosikaan. Hintakin oli vain 2,5 e Lavikolla.


Sitten äiti vielä osti Hello Kitty -ristipistokirjontasetin.. Pakkauksessa on langat ja muovinen *kangas*, joka sulaa pesussa pois.. Arvatkaa kuka tahtoo kuvan farkkutakkiinsa..? Minä! Ja Sandnesin kuvastossa oli kaikkea kivaa, samaisen lehden neuleita taisi olla viimeisimmässä SK:ssa.


Nyt voi huokaista. Pitkä päivä ja paljon ostoksia. Kaiken tämän lisäksi löydettiin äiteen kanssa Sokokselta upea nahkatakki mulle. Takki oli maksanut 199 e ja nyt oli 69 e, ja siitä vielä se -15 %. Taisi takki maksaa vain ~58 e. Pitäisi melkein napata kuva takista päällä. Jää siis villakangastakki ostamatta. Onneksi en ehtinyt tilaamaan vielä mistään sitä. Kerrankin taas hyviä löytöjä.

Vielä on siis tuo epämääräinen lankakassi selvittämättä, mutta noista muista langoista tulee yhteensä 2 kg 983 g lankaa lisää varastoon. Ehkä on tarpeetonta huomauttaa, että nyt saa riittää. Turha mun on mitään lakkoa pitää.. On sentään tullut muutama kilo neulottuakin tänä vuonna.. ja toivon mukaan vielä muutaman neulon lisää. :) Täytyy varmaan kaivaa isot puikot ja paksut langat taas esiin.. auttaisi pienentämään lankamääriä. No, ei paniikkia. Onpahan tekemistä ja lankaa on joka lähtöön.

Äiti vähän vihjaisi, että iskä on käyttänyt unisukiksi tekemäni Fabel-sukat aika hurjaan kuntoon saapas-sukkina. Joten olisi varmaan tarpeellista alkaa tekemään hänelle sukkia..Kiehtoisi tehdä Jussi-sukkien mallilla sukat; omilla värivalinnoilla tietty.. Ja niillä väreillä tietty mitä laatikosta löytyy.. :D Ostoksille ei lähdetä. Mutta saa nyt nähdä. Iskä tarvitsisi varmaankin kahdet sukat.. unisukat ja saapassukat. Eihän se villasukaton ole, mutta kun hänen äitinsä tekemät sukat..hmm.. nimitämme niitä äitini kanssa peltisukiksi..kertonee kaiken.

Mutta nyt en pidättele enää teitä. Poistun BB:n ääreen pohtimaan neulomuksia.. Palaillaan varmaan huomenna asiaan..! Öitä!

Äidille vielä Kertut..

Sain sitten valmiiksi, kun oikein suihkin puikoilla armotonta tahtia.. Langatkin päättelin, joten käyttöön vain.. Saan sitten heti huomenna viedä äidille, jos vain suinkin jaksan lähteä aamulla asioille. Mutta tässä sukat (taas se koira..):
Ohje: Kerttu-sukat, varressa 4 mallikertaa & teräosassa 6
Lanka: jotain vanhaa äidinäidin sukkalankaa, kuin seiskaveikka, pehmeää ja ihanaa; kulutus 91g
Puikot: 4:n sukkapuikot
Jipii.. Sukkasatoon on kertynyt jo kahdet Kertut, kahdet Hello Kitty-sukat sekä pienet vauvan sukat. Erittäin satoisaa, vaikka itse sanonkin! Nyt yöteetä..Moi!

Kiitos Elina!

Valtavan iso, pehmeä ja ihana huivi paljastui omenakuoren sisältä..

Kyllä mun nyt kelpaa. Lanka on villaa ja bambua, joten on kyllä aivan ihanan pehmeä. Väri ei ole ollenkaan lälly, suotta epäilit Elina (samaa sävyä Tenneseestä löytyy yli kilon verran varastosta, odottaa neulojaa..) Mittaa huivilla on aivan ruhtinaallisesti, kyllä mun kelpaa. Kuvaaminen vaan oli yhtä tuskaa. Lattia oli ainoa paikka, jonne sen sai levitettyä, edes osaksi.. Mutta sitten tuli koira (kiinnostui heti avattuani kuoren, kun näki hapsut..) Joten pikaisesti nappasin pari kuvaa, vaikka jäikin huonosti asetelluksi.. Hyvä kun ei näy mitään koiran ruumiinosaa kuvassa.. Itse huivista näkyy kuvassa vain puolet. Pitäisi varmaan mennä tyttöjen kanssa ulos kuvaamaan.. Saisi paljon laadukkaamman kuvan.. Tässä kuitenkin esimakua teille (väri on oikeasti sellainen lehmuksenvihreä):

Mulla olisi vielä kesken toinen harmaa Kerttu, kantapään oon tehnyt jo.. Oiskohan toiveita saada huomiseksi vielä valmiiksi..? Aika nopsaan valmistuu nuo kerrokset, kun kaavio on jo niin sitkeästi muistissa.

Tänään koitin etsiä Noro-kerälle ohjetta.. Sukathan siitä tulisi, mutta kun en millään raaskisi..Nyt mietin, että ostaisi toisen kerän kaveriksi ja tekisin jotain vähän isompaa. Tai sitten huivin tuosta kerästä, tai pipon.. kämmekkäät.. Eli jahkailuksi on mennyt puolet päivästä. Kirjastostakin tarttui keko kirjoja lisää lainaan.

Ei vaan, nyt menen todellakin jatkamaan sukan valmiiksi.. BB:kin alkaa kohta.. :) Mukavaa viikonloppua kaikille ja kiitos vielä Elinalle. :) MOI!

torstaina 18. syyskuuta 2008

Kiitos SNY!

En malttanut odottaa kotiin asti pakettini kanssa.. avasin jo autossa, kaupan pihassa. Veti aika hiljaiseksi, kun pääsin käsiksi rasiaan ja rasian sisältöön, joka paketista löytyi.. Aivan ihana paketti, vai mitä:
Kiitos SNY. Jaksoit viimeksi huolehtia etten väsyttäisi itseäni liikaa..Enhän minä. Onneksi helpottaa kaikki kiireet nyt kun viikko lähenee loppuaan. Itselle on suunnitteilla se Vihervaaran neulominen.. Nyt vaan on tälläinen sukkaputki (kuinka kauan..) En siis kuitenkaan ole unohtanut itseäni.. :D
Noro on aivan ihanaa lankaa, mutta raaskinko tehdä noin ihanasta langasta sukkia.. Jotenkin tuntuu aivan ylellisen ihanalta. Kiitos vielä. Paketti oli sisältöineen todella mieluinen. Namit on vielä melko lailla tallella.. (kuvassa on laatikon sisällä vielä lisää Omar-karkkeja, uskokaa pois..) Lakut on vielä tallella.. katsotaan, jos viikonloppuna laitetaan lapsille jakoon. Kortti pääsi heti aitiopaikalle jääkaapin oveen..ja rasiaan ajattelin jemmata jotain tärkeää.. Olisi oiva rasia napeille, ne kun ajelehtii missä sattuu.. Joko sanoin kiitos? :)
Tokaluokkalaisen asiat olivat hyvällä mallilla, opettajalla oli pelkästään positiivista kommentoitavaa, joten hyvä niin. Tästä on hyvä jatkaa syksyä eteenpäin.
Nyt varmaan romahdan takaisin sohvalle.. Kerttu-sukkaa edelleen neulon.. Tulee kyllä tosi nätti.. vaikka itse sanonkin. Johtunee tuosta ihanan harmaasta sävystä.. Ja tuntuu valmistuvankin tosi nopeasti, kun vaan aina saa puikot käteen.. :) Kauniita unia!

Tätä samaa taas..

Eilen illalla aloitettu Kerttu-sukan alku sai purkutuomion. Lanka oli liian paksua, paksumpaa kuin seiskaVeikka (mitä lie lankaa oli..karkeaa kuin mikä). Olisi tullut liian iso sukka äidille.. purkuun meni siis siksi. Pengoin jämälaatikosta parit kerät vanhaa sukkalankaa, punnitsin, että on riittävästi ja aloitin aamulla uudella langalla ja uudella innolla Kerttua: Ihanaa vaaleanharmaata lankaa. :)
Ihanalta SNY:ltäni on postissa paketti. Täytyy odotella iltaan asti. Klo 16.40 on tokaluokkalaisen open kanssa tapaaminen, vanhempainvartti.. Joten sen jälkeen hakemaan pakettia. Samalla saan postiin omat paketit.. Mitähän kivaa siellä mun paketissa mahtaa olla?! Edes ällistyttävän törkeä kirje koulupsykologilta ei ärsyttänyt, kiitos SNY:n pakettikortin.. Tänään ei taida haitata mikään, kun SNY:n paketti pelasti päivän.. Ei tosin päivässä mitään vikaa ole ollut.. mutta kuitenkin..
Nyt pitää mennä laittamaan eka pellillinen sämpylöitä uuniin.. Tytöille vähän välipalaa.. Mausta ei tosin ole aavistustakaan, sillä sekoittelin varmaan kolmesta eri jauhopussista jauhoja taikinaan. Palailen illalla asiaan..! Moi!

keskiviikkona 17. syyskuuta 2008

Pientä sukkaa..

Lämmikettä siis pienille jaloille:
Koko on pieni, :D (yhteensä 40 silmukkaa puikoilla). Lankana Fabelin loppuja, joita tikuttelin kolmosen puikoilla, kulutus 16 g. Ja ihan tavissukkaa. Joustinneuleen oikeat silmukat on neulottu kiertäen (takakautta). Lahjon näillä sukilla sen pienen, nyt viikon ikäisen pojan, ensi viikon perhekahvilakäynnillä.
Väsy on valtava. Oli ihan liikaa tekemistä tälle päivälle. Mulla oli päivällä 5 tyttöä, kun tokaluokkalaisen kaveri oli 4 tuntia koulun jälkeen. Kyllä oli kiire, että ehdittiin syödä ajoissa ennen jumppaa sekä saamaan itsemme autoon ja koululle viideksi! Nyt varmaan voi huokaista. *huokaus*
Mulla on PIF-jutut mietittynä, mutta koska niillä ei tavallaan ole kire, kiilaa niiden eteen aina jotain työtä. Nyt tarvisi äiti varmaankin uudet Kertut, sillä siskoni oli ne ottanut häneltä *lainaan* ja tunnetusti ei palauttele mitään takaisin, ellei kymmenen kertaa pyydä.. :D Joten kaikessa hiljaisuudessa koitan saada PIF:fit alulle..
SNY:n ja Annikan paketit on pakattuna. Nyt pitää käydä jossain välissä vielä postissakin. Joten toivoa paketin saamisesta on, Annika.. :) Miten se meni, hyvää kannattaa odottaa! :D no joo..
Loppuajan BB:n katselun lomassa taidan vielä luoda silmukat Kerttuja varten. Huomiseen!

tiistaina 16. syyskuuta 2008

Kiireistä..

Kiirettä tosiaan pitää. Tänään luovutin tilaajalle kaikki neulomukset, otti sitten molemmat, sekä tumput että sukat. Hyvä niin, muutoin olisi ollut edessä lisäneulominen, kun olisi tarvinnut esikoisen jalkaan tehdä myös sukat.. Nyt vielä säästyin siltä, korostan sanaa vielä!
Näin tänään aivan suloisen ilmestyksen.. viikon vanhan poikavauvan.. :) Kylläpä oma 2v neiti tuntui isolta.. saati sitten se 10 kk:n ikäinen poika, joka sylistäni myös katseli vauvaa.. Mitä lie kuumeen oireita leijaili ilmassa.. :DD
Ryhdyin sitten illalla tekemään pieniä sukkia Fabel-kerien lopusta. Taitaa riittää jopa tumppuihin tuota lankaa.. Niin vähän sitä tuntuu kuluvan. Kolmosen puikoilla teen ja 10 s puikolla. Kuinka pieni jalka vauvoilla onkaan..? Tälläistä sukkaa tulossa:

Sitten moni kyseli tuon Hello Kitty -kuvan perään. Kävin tänään selaamassa Jessica Trompin sivustoa pikaisesti. Yllätys vaan oli melkoinen.. Ei löytynyt enää Kittyjä, ei kyllä tosin näkynyt Nalle Puhin ja kavereidenkaan kuvia. Mikä lie ollut syynä kuvien poistumiseen. Mälsää. Mutta googlella varmaankin löytyy jotain kuvia, kun laittaa hakusanaksi Hello Kitty knitting charts. Täytyykin nyt vaalia tuota omaa printtiäni kuin aaretta, ettei sille satu mitään.. Mistä mä sitten kuvan otan, jos tarvitsen?!?

Pitää varmaankin mennä nukkumaan. Huomenna on edelleen kiirettä tiedossa. Tokaluokkalaisen kaveri tulee päiväksi ja lupauduin hakemaan koululta, kun koulutaksi on varmaankin täynnä ja yhtään ylimääräisiä ei oteta autoon.. Yleisurheilukerho ei peruuntunutkaan vielä tältä viikolta (vaan ensi viikolta), joten ennen viittä pitää ehtiä syömään ja läksyt tekemään. Melkoista hulinaa siis tiedossa. Leikkiäkin kun pitää ehtiä jossain välissä!

Kauniita unia ja kiitokset kivoista kommenteista. :)

maanantaina 15. syyskuuta 2008

JEEE!

Ne ovat nyt valmiita! Nyt voin huokaista. Aamulla päättelin langat, äsken näytin hieman silitysrautaa, jotta kirjottu kohta pehmenee, ja miksei koko sukkakin. Näyttävät nyt ihan ok:lta. Sukat menevätkin sitten sukkasatoon. Nyt on kolmet sukat sinne tehtyna. Oma tavoite on sukat viikkoa kohti.
Kiitokset muuten kehuista, taas kerran. Kirjonnat onnistuivat kyllä hyvin. Tässä ovat nyt kaikki yhdessä koossa:
Tarkoitus on sopia 4- ja 6-vuotiaille tytöille, jotka ovat *isokokoisia* ikäisikseen. Eli tein sitten oman 5v:n ja 7v:n jalkojen ja käsien mukaan. Pitäisi olla sitten edes sinne päin. Sukat ja tumput ovat mallia tavis. Lanka on seiskaVeikkaa ja sitä kului yhteensä 241 g. Kuva on taas napattu Jessica Tromp-sivustolta.. Paperi alkaa olla jo ihan ryppyinen runsaasta käytöstä.. Pitänee tulostaa joskus uusi ja melkein laminoida se heti. Säilyvyys on parempi. :)
Pahoittelen tuota hemskatin ponnahdusikkunaa.. Tuli mitä ilmeisimmin tuon yhden kävijälaskurin mukana, jonka sitten jo poistinkin, kaikkien aikaisimpien putsaustoimenpiteiden lisäksi. Ärsyttävää! Tänään en sitten meinannut saada auki pankin kirjautumissivua, kun asetukset selaimessa oli niin järeät, hih..!
Oli erittäin ihana nähdä tänään sinut, Marja.. Kiva kun tuli juttelemaan. :) Nykäise toistekin hihasta, jos satut näkemään.. Mä olen toisinaan niin sokea, etten aina huomaa kaikkia ympärillä.. Kerran painelin kaupassa jopa siskoni ohi, kun oli niin kiire.. :D Onneksi et ainakaan saanut mua kiinni lankojen ostosta.. Mä vaan katselin.. joopa joo.
En sitten ehtinyt vielä tänään mitään uutta aloittamaan, plääh. Kävelin koiran kanssa alle tunnissa 6 km:n lenkin, kun tytöt olivat illalla tyttökerhossa. Nyt tuntuu jaloissa.
Loppuviikko on kiitettävästi buukattu: huomenna on neuvola kahdella tytöllä + uusi kerho alkaa koululaisilla, keskiviikkona MLL:n jumppa kolmella tytöllä.. Torstai oli ainoa vapaapäivä, mutta tokaluokkalaisen ope soitti vanhempainvartin tapaamisaikaa, joten sinne sitten torstaina illemmalla.. Perjantaina taas hammashoitolaan ekaluokkalaisen kanssa. Ja hups, se on sitten taas viikko ohi. Elämä on kiireistä!
Nyt kyllä nautin toimettomuudesta; teekupin kanssa ja mietin mitä teen neulerintamalla seuraavaksi. SNYn pakettikin pitäisi saada kasaan.. Joku (=minä) unohti ostaa kunnon pakkausteippiä tänään.. Ontuu siis tuo paketointi, myös Annikan paketin kanssa. Pitää keksiä jotain.. Kiitos taas.. ja moi!

sunnuntaina 14. syyskuuta 2008

..se vei koko käden..

nimittäin kerijälaite. Laitoin aamulla Tarjalta saadun ihanan sukkalangan vyyhdinpuille ja kerin siistille kerälle:
Laitoin virustorjuntaohjelmia tietokoneeseen pyörimään yksi toisensa perään, kun tuntui, että jotain on vialla.. Ajan kuluksi kerin jämälankalaatikon lankoja keriksi.. ja hupsis, melkein kaikki kerät tuli kerittyä.. Voihan sen ajan niinkin käyttää.. Laatikko on nyt siisti:

Oikeasti mun olisi pitänyt tehdä niitä Hello Kittyjä sukkiin ja tumppuihin.. No nyt on sitten illaksi tekemistä. Yksi sukkapari on vielä kesken ja tekemättä. Äsken vasta aloittelin ensimmäistä sukkaa. Tälläinen keko on nyt sohvapöydällä:

Tuntuu tämä tietokonekin pelittävän paremmin.. Katsotaan jatkuuko satunnainen ihme herjaus käynnistettäessä vai ei. Ei onneksi *huuda* kone enää koko ajan täysillä.. jotain ohjelmaa siellä taisi omin lupinensa pyöriä. Voi minkä neron it-maailma minussa menettääkään, jos näin helpolla sain ongelman pois.. Ei kun oikeasti, en käy millään epämääräisillä sivuilla, kaikki pitäisi koneessa olla kohdallaan (=kunnollinen suojaus), silti jostain ja jotenkin pompahteli aina jokin pokerisivuston mainos.. Se lienee syynä kaikkeen!

Haaveilen jo huomisesta.. Huomenna pääsen jo neulomaan jotain muuta.. :) Se tarkoittaa siis sitä, että nyt äkkiä kirjomaan Kittyn naamat sukkiin.. Langat pitää vielä osaan päätellä. Piis of keik..vai miten sen sanois!? :D Kiitokset ihanista kommenteista.. Hyvä, jos Kittyt todella näyttävät Kittyltä. On niin vaikeaa löytää sopivan pientä kuvaa pieniin töihin.. Sellaista joka myös näyttää selkeästi Kittyltä!

Huomiseen.. ja mukavaa alkavaa viikkoa..! Annikan blogivoittoa koitan saada postiin alkuviikolla.. Meni viime viikko turhan hujauksessa.. Mutta tulossa on.. en ole unohtanut!

lauantaina 13. syyskuuta 2008

Hello Kitty!

Tumppu valmistui eilen vielä illalla myöhään. Nyt ovat siis kasassa kahdet tumput ja kahdet sukat! Pääsin kirjomisen alkuun heti synttäreiltä kotiuduttuamme. Aikaa tuo homma vaan vie, kelloa en katsellut, että koska aloitin, mutta nyt on eka tumppu kirjottu:

Laitoinkin tilaajalle viestiä, että kumpi olisi parempi.. Joko molempiin tumppuihin kuvat tai toiseen kuva ja toiseen teksti.. En oikein osaa itse päättää.
Rasa totesi koiran kasvaneen.. onhan se. Iso lapsi jo! Pikku hiljaa opetellaan tapoja. Nyt osaa jo nätisti odottaa lupaa, että saa aloittaa syömisen. En tiedä viitsiikö mies tehdä moisia pyyntöjä vai antaako vaan ruuan eteen (en ole aina vahtimassa :D ), mutta mun kanssa tuo hyväkäs tietää, että on pakko istua ja odottaa! Karvanvaihtokin on menossa.. lattiat tulvii mustia karvoja välillä - pakko imuroida päivittäin. Lonkista vaihtuu ainakin eniten karvat, mustan tilalle tulee enemmän ruskeaa.
Täytyy varmaan jatkaa kuvioiden kirjomista.. Ei tuosta lapasen kuvasta onneksi tullut liian tönkkö eikä paksu. Pitäisi siis kokeilla samaa kuvaa villasukkiin.. Hitaasti, mutta varmasti työ edistyy. Saisinkohan tänään valmiiksi? Sormet syyhyää tosi pahasti jo toisten töiden kimppuun!

perjantaina 12. syyskuuta 2008

Liika hiljaisuus ei tiedä hyvää..

ainakaan kun on lapsista kyse.. Mutta nyt puhutaankin koirasta. Annoin koiralle aamulla pururullan.. Pitkän aikaa koira kulki rulla suussaan etsien jotain.. Kunnes jonkun ajan kuluttua tajusin, että on turhan hiljaista ja lähdin katsomaan. Vasta neljännestä paikasta löysin koiran. Söi rullaansa erittäin tyytyväisenä mun sängyssä. Grrr! Mokoma ehti kuitenkin häipyä sillä välin sängystä kun hain kameran, ikuistaakseni hetken.. Mutta tätä samaa se siis teki mun sängyssä, yhtä harras ilme naamallaan:
Sain tänään tummanpunaisen ja kauniin ruusun..mieheltä. Päivämäärä 12.9.1998 löytyy kihlasormuksista.. joten tasan 10v tuli täyteen.
Vähän niin kuin juhlan kunniaksi tein parit piirakat, täytteet valikoitui ihan sen mukaan mitä kaapista löytyi. Kinkkupiirakkaan täytteeksi upposi paljon kinkkua, pakastepaprikasekoitus, juustoraastetta, maustamatonta tuorejuustoa, kananmunaa ja hieman maitoa.
Jälkimmäiseen piirakkaan sekoitettiin yksi paprika, kirsikkatomaattia, tonnikalaa, meetwurstia silppuna, katkaraputuorejuusto, juustoraastetta sekä myös hieman maitoa. Hyviä tuli. Jos maistuvuuden mittarina voidaan pitää sitä, että lapsillekin maistuu ja ottavat vielä lisääkin, niin silloin voi todeta onnistuneensa! :) Tässäpä vielä piirakat *ennen tuhoamista*:

Ihan kiitettävästi ovat tilausjututkin edistyneet. Kanervan väriset sukat sain valmiiksi ja toinen tumppukin on jo täysin valmis. Paria sille aloitin ja puolet sen resorista on jo kasassa. Tavoite olisi saada se valmiiksi vielä tänään.. Mahtaneeko onnistua..? Huomenna menee puolen päivää ainakin juhliessa. Miehen mummu täyttää 92 vuotta huomenna ja syömiset sekä kahvit ovat huomisen ohjelmassa. Sen jälkeen taas pikavauhtia käsitöiden pariin. Tiistaina aamulla ajattelin saada tilaukset valmiina matkaani.. Kuvioiden jäljentäminen vie uskomattoman paljon aikaa ja varmaan hermojakin..

Nyt on siis varmaan viisainta mennä äkkiä tumpun pariin ja tikutella sitä.. BB:kin alkaa kohta, kuinka sopivasti. Paremman puutteessa katselen sitä.. ei oikein jaksa koukuttaa tämän kauden BB.. Mistä lie johtuu..? Ihmisistä?? Mainiota viikonloppua kaikille!

torstaina 11. syyskuuta 2008

Jotain valmista, jotain uutta alulle..

Tumput sain valmiiksi.. Joten nyt on ns. samaa settiä sukat sekä tumput:

Isomman tytön tilaussukkaa sain alulle.. Vielä on neulottava, että on ihan valmista. Pitää vielä suunnitella se Hello Kitty koristelu kaikkiin. Tumpuissa se toimii hyvin, kun jälkikäteen kirjailee. Villasukkien kanssa sitä ei ole tullut ikinä kokeiltua. Arveluttaa, että tuleeko siitä liian tönkkö ja paksu. No, sen tietää vain kokeilemalla.

Ulkonakin olisi kaunis, mutta koleahko ilma.. Mietin vain missä välissä ehdin koiran kanssa lenkille, kun illalle on ohjelmaa luvassa; 2. luokan vanhempainilta. Toivottavasti siellä ei koko iltaa mene, kun alkaakin vasta 18.30. Ongelmia luokassa ei ole ollut, joten ei luulisi menevän kovin kauaa. Mutta mistä sitä ikinä tietää..

Nyt on varmaan pakko käyttää hyvä aika hyödyksi, kuopus on päikkäreillä.. Joten äkkiä sukkaa neulomaan, että pääsee neulomaan joskus jotain muitakin sukkia ja neuleita. Moiks!

keskiviikkona 10. syyskuuta 2008

Miten voi unohtaa..

vaikka oikeasti muistaa ja odottaa innolla? Sanokaapa se! Sain postin seassa paksuhkon kirjeen.. Ensin mielessä oli, että huivivaihtohuivi löytyisi kuoresta. Kun kuoren sisältä tulikin vyyhti lankaa käteeni.. ihmetys oli suuri.. ja kuoren pohjalta löytyi vielä suuri määrä kaikkea.. Kortin luettuani olin viisaampi. Tarjan blogissa olleen kisan voittohan se oli. Kiitos kovasti, tulin enemmän kuin iloiseksi ja onnelliseksi tuosta kaikesta. :) Vai mitä sanotte, runsaasti kaikkea?: Mullakin on nyt sitten upeat sukkapuikot.. ja ihanaa lankaa. Kiitos, kiitos vielä. Olisko jollain ehdottaa erittäin hyvää mallia tuolle langalle..? Väri ainakin on vallan ihana.. Vai olisiko se ihana syksyisenä huivina..? Vaikeaa päättää..

Ehdin tehdä pari pellillistä korvapuusteja ennen kuin kummitäti tuli kummityttöään tervehtimään. Joten juotiin kahvit puustien kera ja vaihdettiin kuulumiset. Muutenkin taitaa olla mukava päivä. Koululaiset kotiutuivat ja ekaluokkalainen antoi matikan*kokeensa* näytille; täydet pisteet! :) On sentään malttanut tehdä ajatuksella nuo tehtävät! Hienoa!
Seuraavaksi pitäisi äkkiä tehdä ruoka.. Illalla on taas pari tuntia tytöillä liikuntaa. Tarkoitus on taas käyttää koira lenkillä kylillä. En vain ole päättänyt, että mitä reittiä mennään tällä kertaa, lähtöpaikkakin on nyt eri.. Mietitään, mietitään..
Niin ja sitten tosiaan oli vielä tämä tärkeä ja iso asia.. Kiitokset Siru71 tästä:

Kolmelle tämä ilmeisesti pitäisi jakaa eteenpäin.. Hmm.. vaikeata, vaikeata. Mulla on suosikkeja kyllä niin paljon, että olen nyt tylsä ja ojennan tämän kaikille teille, jotka vierailette blogissani, olkaapa hyvä.

Tumput ovat jo hyvällä alulla villasukkien kavereiksi.. Teen taas kahta samaan aikaan ja peukalot pitäisi tehdä molempiin seuraavaksi. Jäänee iltaan sekin homma.. Nyt todellakin siirryn ruuan laittoon.. Toivottavasti ei tullut taas kamalasti kirjoitusvirheitä.. Pahoittelut niistä! Ja moi!

tiistaina 9. syyskuuta 2008

Yhdet sukat..

valmiina, kas tässä:
Mutta tavallaan eivät ole valmiina, joo langat tietty pitää päätellä, mutta kun niihin pitäisi yrittää tiettyä koristelua (tarviiko edes kertoa, että mitä..) Niin, siis yritän tehdä siihen Hello Kittyä. Sehän tämän jutun pointti oli; tumput tai sukat, johon tulee Hello Kitty. Kuinka yllättävää.. Tällä viikolla ei vielä ala tiistain liikuntakerho tytöillä, joten tänään voisi olla illalla aikaa.. aloitukseen joko uusi sukka tai toista tumppuparia puikoille.
Keskiviikkona tulee 5v neidin toinen kummi. Ja illalla on putkeen parit liikuntakerhot. Eilen muuten käytin tyttökerhon ajan hyödyllisesti: tein kylillä lenkin koiran kanssa. Matkaa on paha arvioida; ehkä 5-6 km, ainakin. Tunnin verran käveltiin. Luulin, että Pontus olisi tosi väsynyt.. ja pah.. kotona oli virtaa enemmän kuin lähtiessä. Kahjo koira! Väsähti vasta tunnin päästä kotiutumisesta.
Sitten erityiset kiitokset SNYlleni. Kiitos onnitteluista ja kaikista mukavista kommenteista, joita olet jättänyt. Jäi nämä kiitokset sanomatta, kun aina on ollut muka kiire..ja puolet sanottavaksi aiotuista asioista tuntuu unohtuvan, mutta nyt se tuli tehtyä. Mielessä on ollut tehdä jotain huivia SNYn lähettämästä vironvillavyyhdistä.. Tahtoisin vain kokeilla jotain uutta mallia. En vain ole osannut vielä päättä, että mikä se on.
Lisäksi arvontaan jäteyt sukkaohjeiden vinkit on to do -listalla, Annikan ehdotukset ykkösenä listalla. Saisi nyt vain tuon tilaushässäkän tieltä pois. Lisäksi yksi perhekahvilassa käyvistä äideistä on varmaan saanut jo toisen lapsensa, ellei sitten taas veny ja veny, kuten hänellä kävi ensimmäisen kanssa. No, kuitenkin, kun tulee varma tieto, että kumpi tuli, voisi tehdä jotkut pienen vauvelin sukat.. Haaveita siis riittää. :) Aika vain on todella kortilla ja sekös harmittaa!
Mutta nyt nappaan omenapiirakan uunista (ajattelin viedä mennessäni perhekahvilaan).. ja alan laittaa itseäni kuntoon.. Nähdään!

maanantaina 8. syyskuuta 2008

ARVONTA ON NYT VIHELLETTY PÄÄTTYNEEKSI!

Ja koska tuli heti otollinen hetki arpoa.. 39 lipuketta kassiin ja sekaisin:
5v neiti kätensä kanssa etsii sitä voittajalipuketta:
Ja voittajaksi julistetaan kommentoija, jonka nimi on..

Joten, Annika, Onnea! Mielessäni ajattelin, että tekisin sen ohjeen, jota voittaja on ehdottanut (jos sellainen oli..) Joten joku Annikan ehdottamista ohjeista se sitten on jossain välissä saatava puikoille. (tulikohan luvattua liikoja..)

Kiitos kaikille onnitteluista, kehuista ja ylipäätänsä kommenteista. Niitä on kiva saada ja lukea. Olen itsekin koittanut viime aikoina napata aikaa blogikierroksella ja jättää edes jonkinlaiset puumerkit käynnistäni.

Siitäpä tulikin sitten mieleeni mainita, että mun mielestä tuo blogilista tökkii taasen. Eipä ole mun mielestä mitenkään reaaliajassa nuo statistiikkapuolen tiedot. Blogilinkitykset ei näy, tai ei ainakaan omani näkyneet, kun tein tarkoituksella testin toimivuudesta. Ärsyttää.. ja välillä joku blogi näkyy suosikeissa luettuna, vaikka en sitä ole päivitysjärjestyksestä päätellen lukenut.. Että näin.

Nyt pitäisi varmaan syödä aamiainen itsekin.. ja laittaa tiskatut juhlakupit takaisin kaappiin.. Siivottua sentään sain jo eilen ja se oli suuri helpotus! Omat neidit tekivät vieraiden lähdettyä ihme nyyttejä serveteistä ja sulloivat niihin poppareita..(yläkertaan evääksi??) taisi oikeastaan olla tuo 5v asialla pelkästään.

Ekaluokkalainen keskittyi pelkästään pelleilemään illalla puhelimellaan (kiellettyä, mutta kun itse puhuin puhelimessa, niin meni vähän ohi..) Lopputulos on nyt se, että sim-kortti on lukittu ja puhelin pyytää puk-koodia. Arvatkaa raivostuttiko..?! Soitin sitten illalla dna:lle. Hyvin meni siihen asti, kunnes.. en saanut koodia, koska olen merkitty vain laskun maksajaksi ja äitini on liittymän omistaja (näinhän sen ei todellakaan pitänyt mennä..)P-kele.. Pitää nyt sitten pyytää kauniisti, että mumma soittaa sinne ja hankkii tarvittavan koodin.. Ja samalla siirtäisi jotenkin minut omistajaksi.

Vesirokkokin alkaa olla hiipumaan päin, joten suht helpolla päästiin oireiden suhteen. Viime yön kuopus nukkui omassa sängyssä, ihan aamun asti, mikä on yleensä varsin harvinaista, ainakin nykyään. Neiti aina jossain välissä yötä tahtoo viereen..

Mutta nyt kotitöihin, jotta pääsee neulomaankin. Ne ekat tilaussukat on saatava valmiiksi tänään. Piste! Palaillaan!

sunnuntaina 7. syyskuuta 2008

1v, 2v ja 5v..

Blogi täyttää tänään vuoden, onnea sille! Tänään tuli myös juhlittua neitejä; 2v ja 5v juhlien muodossa.. Mielestäni erittäin onnistuneet. Tarjottavaa riittävästi; uusia ihmisiä tuli tavattua ja erittäin mukavia sellaisia. Kakkunikin pysyi kasassa, sen verran oli täyte hyytynyt! 12 ihmistä vähemmän kuitenkin oli paikalla mitä piti; 6 tulee joko tulevalla viikolla tai myöhemmin.. Joten jäi jotain herkkuja itsellekin.. ja miehelle töihin! Pitäisiköhän vilauttaa teillekin tarjottavia.. Vaikka virtuaaliset tarjoilut blogi-synttärien kunniaksi, olkaapa hyvät:
Voileipäkakkuun otin vihjeitä sieltä sun täältä.. Täytekakun täytteen otin hellapoliisin sivuilta (mansikkamousse) ja nuo voitaikinanyytit sisältävät kinkkua tai tonnikalaa + maustettua tuorejuustoa sekä juustoraastetta. Kuvista jäi pois omenapiirakka ja kaupan keksit. Herkullista ja hyvää.
Blogin arvonnan nappaan aamulla poikki. Ja laitan numerot hattuun ja 5v:n onnettareksi. Joten siihen asti aikaa, kun aamulla koneen avaan, niin osallistua arvontaan, jos et ole vielä sitä tehnyt! Nyt kun on juhlat melkein juhlittua, jää aikaa neulomiselle. Ihan ahdistaa, kun ei ole pariin päivään neulonut. Lehtiä lueskellessa olemassa olevat langat muotoutuvat neuleiksi mielessä.. ihan harmittaa, että aika on rajallista.GRRR! Muutoinhan sitä valmistuisi kerä toisensa perään valmiiksi neuleeksi ihan hetkessä!
Nyt hyvää yötä, huomiseen!

lauantaina 6. syyskuuta 2008

Huokaus!

Tajuton väsymys.. Leipomukset tuli tehtyä; voileipäkakku ja täytekakku on kuorrutusta ja koristelua vaille. Omenapiirakka ja pienet kinkkunyytit ovat rasioissaan. Miten ihmeessä tuli taas se tunne, että riittääkö leipomukset..? Ja ylipäätänsä, hyytyykö tuo kakun täyte tarpeeksi vielä yön aikana, jotta sitä voi käsitellä huomenna; leikkaamisesta puhumattakaan! Jaiks.. Nooh. Ohjeen mukaan tein ja täytteen jämät laitoin kippoon koehyytymään. Kasassa se ainakin pysyi. Joten kiroillaan vasta huomenna, jos on aihetta.
Koulun kisoissa 8v. neiti oli kolmas vapaaehtoisessa 300 m:n juoksussa. Joten sai toisen lusikan edellisenä vuonna saadun lisäksi. 60 m:n juoksun neiti voitti, mutta koska kolmen lajin (juoksu, pituus, pallonheitto) tulokset lasketaan yhteen.. Ja 1. ja 2. luokat kilpailevat yhdessä (joukossa on paljon yleisurheilun harrastajia).. ei sitä palkintoa sitten siltä osin tullut. Ekaluokkalainen oli ekaa kertaa koulun kisoissa.. ihmetteli vain miksei hän voittanut.. :D
Kiva, jos olette sitä mieltä että koristelut olivat onnistuneita.. Katotaan onnistuuko tuo kakku tosiaan hyytymään, niin saa sitten heitellä kukkaset kakkuun, Kittyn kera. Muutenkin olette jättäneet niin positiivisen ihania palautteita, että ihan nolostuttaa. En mää mitään osaa.. mä vaan teen. Onnistuu jos onnistuu.. ja joskus epäonnistuu. Parastahan se on kun onnistuu ja voi jakaa hyvän mielen muiden kanssa, sekä sen lopputuloksen!
Pitää kai mennä tiskaamaan loput kulhot vielä altaasta ja siivota keittiö loppuun. Tyttöjä sain patistaa siivoamaan yläkerran melkein pakolla. Isänsä meni lankaa ja uskoi olevan siivottu.. ja kun menin mukaan kiillottamaan laminaatin; löysin kasat tavaraa sänkyjen alta! Että näin. Kaksi koppaa pyykkiä, jotka nyt pyörivät koneessa.. Ei ne näköjään opi.. Äitiä ei kannata huijata!
Nyt öitä! Huomisen jälkeen saa taas tikutella sydämensä kyllyydestä sukkia! Ei ihan vieraiden aikana viitsisi.. :D Päivän neulomattomuus alkaa jo tuntua..

perjantaina 5. syyskuuta 2008

Voi ei!

Täten kuulutan, että molemmat synttärisankarit ovat vesirokossa! Ei hajuakaan keltä ovat saaneet.. kaipa se kerhossa tarttui.. Joka syksyinen riesahan se aina on. Miksihän se juuri nyt päätti iskeä meille? Isommat tytöt sairastivat sen 5 vuotta sitten; silloin kun odotin nyt 5v kerholaista. (Oli vähän kauhun hetkiä neuvolan tädillä, kun ei ole mitään varmaa muistikuvaa kellään, että olinko sairastanut tautia. Ilmeisesti olin, kun verikoe otettiin ja häly ja kohu neuvolassa laantui.. jotenkin jäi aina varmistamatta asia ja lopulta unohtui, kun oli muutakin mielessä..) Onneksi tämä versio taudista on lievempi kuin isommilla aikanaan; heillä alkoi oksentamisella. Näillä neideillä on vain näpyt ja kenties tuo kuopuksen orastava kuume kuuluu samaan.. Eiköhän tuo nuku, kun lääkittiin neiti yöksi. Ulkonäkö on nyt vähän hmm.. erilainen:
Eipä tuo langanostolakko oikein pidä. Prismassa oli tarjouslankoja jäljellä; joten hyllyä kohti. Marjapuuron väristä Tenneseetä 2e/kerä. Otin 5 kerää; kummitytölle paita lahjaksi. Olin oikeasti muutenkin aikeissa käydä VapaaValinnassa ostamassa seiskaVeikkaa.. Mutta puuvillalanka on kyllä parempi paitaan.. No kuiteski; kassalla sain vielä kortilla -15% pois. Joten 500g Tenneseetä maksoi vain 8,50e. Hieman edullista, sanoisinko. Vain hullu jättää hyllyyn.. ja vain lankahullu ostaa! Halvalla kun saa ja sitä rataa!
Illalla vähän puuhailin jo synttäreitä varten.. Enpä tiedä onko kovin kaksisia koristeita kakkuun. Sokerimassan ja sen lehtimuotin kanssa meni sukset ristiin melko lailla heti kättelyssä. Tein sitten vapaalla kädellä siitä lehtiä (kamalia). Katotaan kehtaanko käyttää, saati sitten näyttää, kunhan kuivuvat. Marsipaani ei sen sijaan pettänyt. Parantelen vielä maalauksia, kunhan tuo nyt kuivuu. Siis tälläistä jälkeä:
Huomenna aamulla sitten kisoihin.. Sen jälkeen kakkua tekemään.. täytekakkua sekä voileipäkakkua. Pari piirakkaa ja pientä suolaista. Oliskohan ne omatekemät sitten siinä. Ei ole hajuakaan tulevatko kaikki kutsutut. Siskonikaan ei ole miehensä kanssa ilmoittanut, että muuttavat nyt tavaroitaan viikonloppuna, eivätkä siis tule.. kertoi äitini. Hmm..Onneksi voin tehdä suosiolla pienemmän kakun. Saa luvan riittää! Eikä sekään kakku kyllä pieni ole.
Pitänee hetki siistiä jälkiään ja valmistella itseään nukkumaan. Aamulla on taas aikainen herätys! Mukavaa lauantain odotusta!

Liikaa houkutuksia..

Uusin SK-lehti kolahti eilen postilaatikkoon.. Ensi lukemisella lehdessä olleet lasten pipot, myssyt kolahti. Hitsi vie.. Miksi juuri nyt on joka lehti täynnä jotain neulottavaa isolla N:llä?? Juuri nyt, kun aika on kortilla.. *Huokaus..* Tikrun Vaara-huppari kummittelee takaraivossa.. sukkia tekee mieli tehdä.. Tytöille tarvisi saada tumppuja piakkoin lisää.. On nuo tilausjutut.. Kummitytölle ajattelin joululahjaksi neuletta.. Uuh.. Ja kotiakin pitäisi siinä lomassa *pyörittää*..
Aloitin niitä tilaussukkia eilen samasta seiskaVeikasta kun tein Kertut. Jos vaikka tekisi samasta langasta ne tumputkin sitten. Ja toiselle tytölle jostain toisesta seiskaVeikan väristä.. No, mutta kuitenkin ekat sukat on tällä mallilla nyt:

Kiitos kaikille mieltä lämmittävistä kommenteista. Olen itsekin oikeasti tyytyväinen tuotoksiini.. Ihme, että ei ole tullut mitään suurempia virheitä tai mokia, kun aika kiireellä niitä kuitenkin on viime aikoina tullut tehtyä. Kerttujen kaavionkin oppii hyvin äkkiä ulkoa, joten auttaa ja nopeuttaa neulomista itsellä hurjasti. Koitan aina neuloa kaavion loppuu, ennen kuin lasken työn käsistäni, jotta ei tarvitse miettiä mille kerrokselle jäin..

Eilen illalla laadin ostoslistaa ja mietin tarjottavat. Joten kauppaan pitäisi suunnata! Siispä mukavaa päivää kaikille ja palaillaan!!

torstaina 4. syyskuuta 2008

Tilaustöitä..

Kannatti jäädä odottelemaan tyttöjä eilen jumppailujen ajaksi pukuhuoneeseen.. Sain tilaustöiksi tehdä joko tumput tai villasukat kahdelle tytölle. :) Siis kuinka sopivasti sukkasatoa ajatellen! Joten villasukkia siis perusmallilla (tosin ajattelin tehdä ne tumputkin myös jos vain aika riittää..) Nyt vain on valinnanvaikeus; värin valinta kun jäi minulle. Se nyt on selvä, että eri väriset teen kummallekin. Eipähän tarvitse pähkäillä kumpi on kumman..
Viikonlopun synttäreitä pitäisi miettiä. Lähinnä lyödä lukkoon tuo tarjottavien lista, jotta voin huomenna ostaa loput tarvittavat ruuat yms. Onneksi oon jo hieman ostanut etukäteen..kermaa, voileipäkakkujen täytteitä yms.. Huomenna on hyvä mennä ostoksille, kun mies pitää pekkasen töistä.. :DDD Lauantaille jää leipomukset.. Hieman harmittaa, että lauantaiaamulle osui koulun urheilukisat..Menee hyvää leivonta- ja siivousaikaa kentän laidalla.. Mutta kaipa se aika riittää, jos oikein hyvin suunnittelee kaiken ja ottaa lapset avuksi hommiin, pienellä rahapalkalla!
Mua oli onni potkaissut Tarjan kisassa.. Ensi viikolle lupaili postia.. Kivaa.. On ilmeisestikin tulossa hyvä postikuu, kun on tuo SNYkin ja Huivivaihdon huivi tälle kuulle. Mutta nyt juon vihdoin aamukahvini ja käyn valikoimassa langat sukkiin. Palaillaan!
Edit: unohtui mainita, että muista synttärikisa! Ainakin sunnuntai-iltaan asti voi osallistua.. Katsotaan kuinka ehdin koneelle synttäreiden jälkeen, vai jääkö maanantaille! Kiitokset jo tähän mennessä tulleista ohjevinkeistä. Ovat olleet vallan hyviä. Katsotaan synttäreiden jälkeen tuota toteutuspuolta. Sitten on enemmän aikaa.. toivon!

keskiviikkona 3. syyskuuta 2008

Eka sukkapari valmis!

Neuloin sinnikkäästi ekat Sukkasatoon kuuluvat sukat valmiiksi.. (loppupäivästä on tulossa hieman kiireinen..) Tässäpä ne ovat:
Malli: Kerttu, ohje täältä, tehty S-koon mukaan n. 39 koon jalalle
Lanka: 7 veljestä, värinä vanha roosa tj sinnepäin, kulutus 84 g
Puikot: 4 sukkapuikot
Muuta: takuuvarma ohje.. hienot sukat taas tuli
Sitten.. Monna oli saanut postin mukana mun tekemän huivivaihtohuivin.. Jostain syystä en löytänyt kuvaa huivista; ei ollut ladattuna koneella eikä kortillakaan.. grrr. Joten jos haluatte nähdä Tulppaanihuivin (neulottu tummanluumun sävyisestä Novitan Floricasta..) niin käykäähän katsomassa täällä Monnan Tomuisaa -blogissa. Huiviin upposi lankaa 83 g, muistaakseni 5 puikoilla ja ihan ohjeen mukaan tein.. :)
Mitäpä vielä.. niin.. osallistukaa kisaan.. Pelkkä puumerkkikin tosiaan riittää.. Kivoja ohjeita olette silti jo jättäneet. Kävin pikaisesti linkkejä kurkkailemassa. :) Nyt syömään ja sitten kolme tyttöä jumppailemaan. Moiks!

Synttärikisa - osallistu ja voita! :)

ARVONTA ON NYT VIHELLETTY POIKKI! JA ARVONTAKONE LÄHTEE KÄYNTIIN..!
Blogin 1 -vuotispäivä lähestyy.. joten sen kunniaksi pieni arvontajutska.. Osallistua voit kommentoimalla.. Jos haluat voit jättää vinkiksi jonkun kivan ohjeen linkin; sukan, pipon, huivin tmv, joka mielestäsi olisi toteuttamisen arvoinen.. Sukkaohjeet varsinkin ovat tervetulleita näin Sukkasadon aikaan.. Mutta pelkkä kommenttikin riittää.. Palkinnoksi keksin sitten jotain kivaa.. Joten ei kun kommentoimaan.. :)
Mä lähden jatkamaan sukkiani, jos vaikka saisi tänään valmiiksi nämä (Kertut):

maanantaina 1. syyskuuta 2008

Päivän posti ja rinsessa

Rinsessapipo tosiaan valmistui:
Ohje: Ullasta, rinsessa pipo. Silmukoita tässä 110. Tämä koko sopii lapsen - aikuisen päähän, venyy ja joustaa hyvin.
Lanka: Anchor Magicline (väri 1460) , 74 g
Puikot: 4 sukkapuikot
Postilaatikossa oli mainosten lisäksi mukavaa postia:

Itse tuli tilattua, mutta silti.. Viikonlopun synttäreitä varten tilasin kukka- ja lehtimuotit sekä sokerimassaa. Katsotaan millaiset koristelut saan aikaiseksi. :) Sellaisen mokan olin tehnyt, että tilasin saniaisenlehden, tarkoitus oli tilata krysanteeminlehtimuotti. On ollut taas nopea sormi, kun ensin jahkailin parin lehtimuotin välillä. Ei ole silti katastrofi.. lehti kuin lehti. Niin ja Confetti oli paikka, josta taas kerran tilasin. Nopea toimitus.

Toinen mukava posti oli uusin Moda. Jotenkin oli päässyt unohtumaan, että uusi lehti ilmestyy nyt, vaikka sen juuri viime viikolla tarkistin jostain.. Mukava yllätys. :) Piti laittaa suosikkimallien kuvat, mutta niitähän kertyi niin monta, että tila ei riittäisi.. :DDD Katsotaan ovatko vielä toisellakin selaamisella suosikkeja.. Mutta minun mieleeni oli tämä lehti sisältöineen. Tykkäsin kovasti.

Nyt nappaan sen Kerttu-sukkien ohjeen jostain jemmasta ja haen langan.. (puikot ovatkin jo valmiina Rinsessa-pipon jäljiltä) ja ryhdyn sukkatehtailuun. Katsotaan kauanko saan tehtailla rauhassa.. Moiks..!

Sukkia tuotantoon..

kunhan saan tuon rinsessapipon kavennukset alulle, niin valmistuu pois tieltä. Meni eilinen päivä vähän hujauksessa ohi. Tunnustan lukeneeni ja suomentaneeni itselleni VK:sta Tikrun huppariohjetta.. :D Se ohje polttelee niin kovasti lehdessä, että ei ole tosikaan. Mutta niitä sukkia pitäisi saada alulle.. Niille on tarvetta vähän joka suunnalla; lapsilla niitä ei ole ikinä liikaa. Ei ikinä!
Kuvittelin eilen vielä illalla saavani rinsessapipon valmiiksi, jotta grammat olisivat tulleet vielä elokuun neulomuksiin.. Toisin kävi. Järki tuli mukaan ja menin nukkumaan. Addiktio on siis tällä hetkellä vielä jotenkin hallittavissa.
Koska blogin 1-vuotispäivä lähestyy vauhdilla.. Pitäisi ilmeisesti keksiä jotain kivaa teille, arvontaa tms.. Palailen asiaan, kunhan keksin jotain.
Minut on nyt syrjäytetty satujen lukijana. Isommat tytöt kilpailevat siitä kumpi saa lukea 5v:lle iltasadun. Kuopus kun nukkuu alakerrassa, vielä, niin sentään hänelle saan lukea. Eilen illallakin seisoi kirjahyllyn edessä ja vaatii jotain tiettyä kirjaa hyllystä.. Onneksi kuitenkin kelpasi Kani kuulolla -kirja ja nukahtikin jo ennen loppua.. Enää ei tarvitse maata ikuisuuksia vierellä saduista huolimatta ja pitää kädestä kiinni ja leikkiä itsekin nukkuvansa. Siinä kun oli vaara, että nukahtaa itsekin..
Nyt jatkan rinsessan loppuun.. Että pääsen sukkien kimppuun. Mallia ja lankaa ensimmäistä sukkaa varten en ole vielä päättänyt, joten sekin pitää tehdä hyvin pian. Helpolla ja tutulla mallilla pääsisi varmaan hyvin alkuun!
Hyvää alkanutta viikkoa ja intoa Sukkasatoon kaikille..